keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Yövuorossa

Iskiaskivun hoidossa voidaan käyttää parasetamolia tai parasetamolin ja heikon opioidin yhdistelmää.

Käypä hoito: Alaselkäkipu

Ihan kelpo suositus, ja se heikko opioidi lienee käytännössä tätä tramadolia. Huono puoli on, että tramadolin syömisen lopettamisen jälkeen ei nukuta edes yöllä ja kone tuntuu muutenkin käyvän ylikierroksilla.

Onneksi on verkko, ja yöviihde kaivettiin tällä kertaa Yle Areenan puolelta.

Deutschland 83:n vipinään alkaa jo tottua. Jaksot tuntuvat loppuvan kesken, mikä on varmin hyvän ohjelman merkki.

Runollinen dokumentti Muscle Shoals. Kauniita kuvia, kaunista musiikkia ja sitä yhtä tärkeää eli tarinoita. Loppua kohden ote hiukan höltyi tähtien luetteluksi, mutta silti. Tosin Bonon pönötyksessä on jotain erityisen ärsyttävää.

Now Muscle Shoals has got the Swampers
And they've been known to pick a song or two 


Kaavailin ensin otsikoksi Sekakäyttäjän kokemuksia, mutta sekakäyttö taitaa yleensä viitata lääkkeiden ja alkoholin sekoittamiseen.  Jälkimmäistä riittää yleensä se yksi saunaolut viikossa, ja nyt viime aikoina on sekin jäänyt pois näitä rohtoja popsiessa. Edellisen olueni taisin maistaa joskus joulukuussa.

3 kommenttia:

Limppu kirjoitti...

Loistava dokkari tuokin. Niinkuin 20 feet from stardomkin!!!

TV5 tarjoaa hittibiiseistä dokkareita. Eilen tuli Berlin bändistä ja iki-ihanasta "Take my breath away" kappaleesta kattava dokkari. Takuu ruotsalaiseen tyyliin. Laulajalle tarjottiin Dallasin Lucy osaa josta kieltäytyi koska halusi pysyä musiikin parissa. Oscarin sai myös kappaleen sanoittaja joka työskenteli hittinikkarin jokapaikan höylänä mutta keksi sanat kotimatkallaan autossaan tuohon biisiin.

Viime viikolla New orderin "Blue mondaysta" vastaava dokkari. Pureutuvat pintaa syvemmälle ja tarjoavat tietoa jota muuten ei ehken löytys.

Mika kirjoitti...

Kiitos vinkistä, näköjään 20 feet from Stardom löytyy Yle Areenasta, katsottava ensi tilassa.

Löytyykö noita biisijuttuja verkosta?

Limppu kirjoitti...

Sori, tarkotin tv femmaa tietysti.

Näyttäs yle areenasta löytyvän kaikki 3 jo tullutta.
Sarjan nimi "Hittien historiaa". Näyttäs tulevan tiistaisin klo 19.
Ens tiistaina Journeyn biisi....

Janis Joplin dokkari puolestaa 27.3 Teemalta. Must see!!!