Aamukahvin jälkeen oli kuljetettavana muun muassa ämpärillinen perunoita, kookkaahko paketti lohta, useampi nippu sipuleita varsineen, nippu tilliä ja jokunen puolivalmis täytekakku.
Kun pukeutuu parempiin harvoin, paremmat jäävät helposti päivittämättä. Mutta kyllä puristavia kenkiä tai ahdistavaa kaulusta puoli päivää kestää. Valitsin tummansinisen solmion, jonka faija-vainaa oli saanut liikelahjaksi hollantilaiselta laivatelakalta valvoessaan siellä uudisrakennusta. Peiliin katsoessa tuli tunne, että paksusankaiset silmälasit ja kesän jäljiltä rehottamaan jäänyt parta oikeastaan tosiaan tekevät hiukan älykkäämmän näköiseksi. Ja kenties antavat anteeksi muuta nuhruisuutta.
Matkalla kirkkoon sade yltyi. Edellä kulkeva neitonen keinahteli korkeissa kengissä, joita ei selvästikään ollut käyttänyt montaa kertaa ja mekkosessa, jonka pituuden arvelin saavan jonkun vanhemmista kirkkokansan jäsenistä kirjoittamaan yleisönosastoon. Ainakin jonkin verran kasvatettuna tiirailin katonrajojen arkkitehtonisia ratkaisuja.
Penkeissä jopa yllättävän täyttä. Nuorisopappi aloitti kertomalla, ettei aio pitää tylsää saarnaa ja siirtyi perinteiseltä paikalta jakkaralle konfirmoitavien eteen. Kuin leirin sessioissa, hän perusteli ja puhuikin kansanomaisesti. Albajoukkio keskittyi yllättävän hyvin, ja muutaman hartaan haukotuksen ymmärtää.
Yhtäkkiä pimeni, kohisi ja kansan katseet kohosivat kohti kattoikkunoita. Niitä pitkin kuohuvat vesimassat kertoivat taivaiden auenneen, luullakseni ihan maallisessa mielessä.
Juhlapaikalla tein parhaani niin lohikeiton ja ruis- ja saaristolaisleipien kuin kahvin ja mansikkakakunkin suhteen.
Serkkusarjoja ulkona kuvatessani juhlisti päivää osaston ylilento.
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Niin nuo rikkaat.....ylilentokin pitänyt hommata! :D
---Torppari Naskali
Ylilentoa varten otettua pankkilainaa maksellaankin sitten hautaan saakka...
Niin ne kertovat......että pankkiraha on tällähetkellä NIIIIIN halpaa,että sitä kannattaa ottaa ja laittaa omat rahat poikimaan.....kenelle sitten pankki antaakaan rahojaan,toisille antaai,toisille ei!
---Kartanon Renki Topsukka
Kuulostaa joltain mutkikkailta talousviisaiden kuvioilta...
mika
kauniisti kädet neljäntoista (neljännentoista?) yllä.
meri
Kiitos, ja samaa mieltä. Käsien vaikutelmaa tällä kertaa ilman numeroa selässä kilvoittelevan rippilapsen päällä koetin tallentaa.
Lähetä kommentti