Hietaranta

Toi uus kahvilahan on hirvee harmaa hökötys, naisääni sanoo. Miksei ne ois voinu kunnostaa sitä kaunista vanhaa.

Valmis kesäksi 2011, seinän kyltissä lukee, nyt taitavat viimeistellä. Näyttää isolta ja harmaalta. Bunkkerilta.

Muuten kaikki on Hietarannassa niin kuin aina. Me ja muut lapsiperheet pohjoispäässä, voimailu- ja beachvolleyväki etelässä. Kaiuttimista tulvinut jumputus puuttuu. Kaivan varpaat kuumaan hiekkaan, poimin talteen kirkkaan lasinsirpaleen.

Seurasaarenselällä vesibussi puksuttaa Mustasaaresta, ohittaa kirkkoveneen. Pikaveneitä muttei tällä kertaa kajakkeja. Lapset polskivat palelematta, pienimmät kaivavat vesirajaan kuoppaa ja kantavat siihen muoviämpäreillä vettä.

Otatko fetakolmiota, äiti kysyy jossain, ja bubbelvattenia. Är du törstig, kysyy miesääni. Kaksikielinen perhe. Sinä ET riko sitä linnaa, äiti huutaa pienimmälleen, vielä kerran. Voi vittu että sen pitää, sähähtää jatkoksi hiljaa. JJA NYT! äiti ampaisee pystyyn ja raahaa kiljuvan lapsen käsipuolesta pyyhkeelle. Vähitellen uusi vesileikki vaimentaa vonkunan.

Neitosia bikineissään käy yksi kerrallaan kokeilemassa vettä, valelee sitä käsillä ylleen ja palaa kuivalle maalle. Nuori mies juoksee mereen ja heittäytyy hidastelematta aaltoihin, kroolaa kauemmas. Pikkupoika rannalla isoäidin kanssa, mummi katselee salaa pienen leikkejä onnellinen hymy kasvoillaan.

Pullonkerääjät kasseineen partioivat edestakaisin, lasken neljä eri hahmoa. Lokit ovat viime kesää röyhkeämpiä, pelmahtavat aivan viltin viereen ruoantähteitä etsimään. Parvi kinastelee meren yllä, jotain putoaa yhden linnun nokasta veteen.

Pilvi ajelehtii auringon eteen, katkaisee paahteen hetkeksi.

Silloin joskus 40 vuotta sitten täällä oli liukumäki, josta laskettiin veteen. Eteläpäässä kiipeiltävinä isot metalliset kehikot, jonkinlaiset vesihiihtosimulaattorit. Veden nieleminen toi vatsataudin, Rajasaaren puhdistamo pyöri vielä. Kompastuin hiekanrajassa kiertävillä betonilaatoilla, kotona äiti puhdisti vereslihalla ammottavan polven. Nyt osa laattapolusta on hautautunut hiekkaan.

Hautausmaan ja tenniskenttien välistä kotia kohti kävellessä pää on täynnä kuumaa auringonpaistetta. Silloin ja nyt.

Tahaton miestappo

Harlan Cobenin Loisto-pokkari Viaton oli rannalla mukana repussa, mutta uimarien silmälläpito ja sosiaalinen media puhelimessa jättivät sen sinne.

Tänään vasta.

Tahattomaan miestappoon nuoruudessaan syyllistyneen Matt Hunterin elämä on palaamassa raiteilleen, takakansi aloittaa.

Tahattomaan miestappoon? Kuulostaa involuntary manslaughterilta muttei suomenkieliseltä termiltä.

Kuka tämän on kääntänyt? Jukka Jääskeläinen. Vaikka eihän kääntäjä välttämättä takakansien tekstejä tee, kai?

Voiko suomeksi sanoa tahaton miestappo? Ei kuulosta hyvältä. Mutta mikä sitten? Pitäisikö kääntäjän tutkia teonkuvaus ja käydä rikosoikeudelliseen arviointiin Suomen rikoslain mukaan? Kirja alkaa ammoisen tapahtuman kuvauksella, joka sopisi vaikka oikeustieteellisen tenttikysymykseen. Syyllistyikö Matt Hunter tappoon? Surmaan? Törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen? Vai olisiko hän voinut vedota menestyksellisesti hätävarjeluun? Dolus eventualis? Culpa luxuria?

Vai pitäisikö kääntäjän vain miettiä, mikä suomalaisesta maallikosta kuulostaisi luontevimmalta?

Tiistain lainaus

Voimme sanoa mitä tahansa miesten koulusta tai miehistymisestä tai muista latteuksista, mutta armeija on väkivaltakoneisto eikä sen tehtävänä ole kansalaiskasvatus vaan väkivalta.
- - - - -
Maanpuolustuksen laiminlyöminen - olipa se kuinka kallista tahansa - on signaali heikkoudesta, ja heikkous vetää aggressiota puoleensa kuin magneetti rautanauloja.

Takkirauta

Asioita ja niiden suhteita poistopöydältä

Jotenkin Hannu Raittilan Ulkona pisti silmään siinä Töölön kirjaston poistokirjojen pöydällä ulko-ovien vieressä. Viisikymmentä senttiä, virkailija tiskillä sanoi ja otti vastaan hiutuneen punervan kymppini. Ojensi takaisin ryhdikkään vitosen setelin ja kolikot.

Alkupään sivut elämästä stipendiaattina belgialaisella maaseudulla lähtivät hiukan hitaasti, mutta miellyin koko ajan enemmän. Raittilahan kirjoittaa Asioista ja niiden suhteista. Valumavesien reitit Belgiassa, bunkkerien rakenne, koko ja kykenemättömyys tukea toisiaan tulella Albanian rannikolla. Vedenkorkeuden säännöstely ja sen vaikutus rannoilla. Havainnot tuontiautojen, aggregaattien ja polttoaineen määristä Albaniassa ja maan kauppatasetta koskevat johtopäätökset. New Yorkissa laivat, lentokoneet, autot, vesisäiliöt, kaduista tulviva höyry. Mitä, miten, miksi. Kaupungin jätehuolto, vesihuolto, sähkönsaanti.

En erota toisistaan raittiloita, mäkelöitä ja jalosia, Matti Mäkelän kyllä. Hänet tämä teksti toi mieleen.

Henkilökohtaisen liitynnän toivat rivit, että Raittila olisi työskennellyt jätevesipumppaamolla (kuten Pamisoksen purkauksen insinööri). Myös Rajasaaressa, jonka haisevista altaista J:n kanssa tongimme pikkupoikina vanhoja kolikoita.

Ei mitään iänikuisia tunteita ja ihmissuhteita, vaikka sellaisiinkin viitattiin.

En oikeasti tiedä, onko Suomessa miesten kirjallisuutta ja naisten kirjallisuutta. Ensimmäiset googlaamalla silmiin osuneet arviot Raittilan kirjasta olivat kuitenkin kaikki jotenkin tyytymättömiä ja kaikki naisten laatimia.

Joudun palaamaan tunteeseen ja toteamaan: tykkäsin.

Sitten takaisin saman kirjailijan tuotantoon: Liikkumaton liikuttaja.

Kuntalainen aktivoituu

Lähetin kaupunkini Liikuntavirastolle kysymyksen:

Olisiko mahdollista saada Väinämöisen kentälle jalkapallomaalin kokoinen laukaisuseinä, jollainen löytyy esimerkiksi Kadetintien kentältä Munkkiniemestä sekä Saharasta?

Vielä 70-90-luvuillahan sellainen oli Väiskilläkin, mutta on sittemmin kadonnut.

Viimeksi eilenkin kentällä harjoittelevat jalkapallojuniorit kaipailivat laukaisuseinää.

Alan odotella vastausta.

Silloin ennen vanhaan Väiskin laukaisuseinä toimi kesät talvet. Jääkaudella siihen treenattiin lämäriä, kesällä hakattiin fudispallolla pilsua, jossa hudista tuli aina kirjain. Nykyjunnuilla se taitaa olla aasia.

Juhannus siltä väliltä

Naapurien kutsu ex tempore mökilleen mullisti mukavasti juhannusaaton, vaikka Hakunilan kohdalla pitikin koukata Kehä III:n kautta kolarin tukittua pohjoiseen johtavat kaistat.

Perillä vain 48 kilometrin päässä kotoa olivat tarjolla kaikki perinteiset elementit alkaen kukkasin koristellusta pöydästä, jolle katettiin perunat, sillit, salaatti ja grilliherkut. Ruokalepo pihanurmelle aurinkoon levitetyllä viltillä tenavien ampaistua leikkeihinsä ja kukkasia keräämään.

Moottoritieltä kaukaiset liikenteen äänet ja oikoradalta junien kohina, jokunen lentokonekin jylisi häiritsemättä yli.

Lähistöltä löytyneellä nurmikentällä kelpo juhannuspalloilut, vaikka vapariyritelmäni vasurilla ohi yläkulman karkailivatkin. Tony Montana esiintyisi illalla lähistöllä, luki kentänlaidan rakennuksen seinällä.

Iltaa kohden kävivät hyttyset hyökkäykseensä, aaton vaihtuminen juhannuspäiväksi sujui saunan lauteilla. Tölkin sihahdettua auki selviää, että jäisen hyhmäiseksi asti viilennetty olut laajenee vielä.

Leipäkin on parempaa hiilloksella grillattuna, paljastui isäntäväen kestitessä vieraita vielä kotimatkalle.

Pitkällä juhannuspäivän puolella kääntyi auton keula kohti Helsinkiä, keskiuusimaalaisella pellolla roihusi vielä kokko. Kotona ei tarvinnut unta odotella.

Mutta miten juhannusta pitäisi viettää? Ensin ruuhkassa maantiellä ja sitten järvenrannassa grillaten ja saunoen vaiko heinähatuista tyhjenneen Helsingin rauhassa?

Molempia kokeilleena en lähde vieläkään lukitsemaan mitään kantaa.

Väliosa

Ajoittainen tunne, että parhaat blogit syntyvät eläkeikäisten kynistä.

Yhdeksi syyksi voisi kuvitella kirjoittamisen rentouden ilman tarvetta todistella enää dynaamisuuttaan tai myydä osaamistaan.

Voisi kuvitella, että pidempi elämänkokemus yhdistettynä mahdollisesti lukeneisuuteen antaisi pohjaa. (Vaikka oli toki myös muistinvarainen Simpsonien isoisä, joka palkattiin Harvard-poikien tilalle tekemään käsikirjoituksia piirrettyihin. Hänellä on jotain mitä teiltä puuttuu - elämänkokemusta, pomo pauhasi. Olin 40 vuotta Iowassa hirssisiilon vartijana, isoisä mutisi itsekseen.)

Huomenna ehkä palaa taas ajoittainen tunne, että vassarihipit kirjoittavat mielenkiintoisemmin kuin konservatiivit.

Jonottajat ja huolitellut rouvat

Alepa. Juhannusaaton aamupäivän perinteinen jono maitokaapille saakka.

Naputellessani kassalla tunnuslukua aineellistuu kuusikymppinen rouva huoliteltuine meikkeineen, permanentteineen ja Ilta-Sanomineen. Paljonko tämä maksaa, rouva kysyy. Kaksi viisikymmentä, kassaneiti vastaa piipautellessaan seuraavan jonottajan ostoksia. Minä kaivan ne täältä, huoliteltu rouva sanoo siirtyen piipautettujen tavaroiden puolelle kassaa. Minä tarvitsen lehdestä kumminkin sen koodin, hetki hetkeltä hämmentyneempi kassaneiti sanoo. Huoliteltu rouva ei nosta katsettaan kukkarostaan, josta hän kaivaa pieniä kolikoita. Sopiiko teille että hän ostaa lehden tästä välistä, itseään jo koonnut kassaneiti kysyy horisonttiin ulottuvan jonon ensimmäiseltä. I'm sorry, I don't understand, ensimmäinen sanoo.

Englanniksi sitten sopii, koodi luetaan, pikkukolikot kilisevät kassalaatikkoon ja huoliteltu rouva katoaa ovesta Töölön viiskulmaan. Minulle ei koskaan selviä, eikö hän huomannut maitokaapille ulottuvaa jonoa vai päättikö vain olla piittaamatta siitä. Koska olen suomalainen, minäkään en sanonut mitään.

Astuessani ostokset repussa kadulle ajattelen, että tässä yhteiskunnassa on erikseen jonottajat ja huolitellut rouvat. Koska kuulun itse kiltteihin jonottajiin, pidän erinäisiä sääntöjä kilttien jonottajien vuoksi tärkeinä.

Humanistin hämmennys

Töölöläistä epämääräisesti harmittaa kun epäsiisti nainen kyykkii tekemässä tarpeitaan keskelle jalkakäytävää ja lapset väistäessään kysyvät, miksi täti tekee niin.

Huono-osaisia ei saa häätää pois näkyvistä, ylevä sanoo.

Töölöläistä epämääräisesti harmittaa kun kaksi epämääräistä miestä rikkoo lukon ja ajaa asukkaan pyörällä porttikongista kadulle.

Köyhät meillä on aina keskuudessamme, ylevä muistuttaa.

Töölöläistä epämääräisesti harmittaa kun mies pahoinpitelee asuntolan viereisen Valintatalon kassan ja poistuu maksamatta oluiden kanssa.

Jokaisella on oikeus asuntoon, ylevä vastaa.

Töölöläistä epämääräisesti harmittaa kun hän kuulee romanialaisiksi osoittautuneiden turistien napanneen tuttavan käsilaukun.

Toiseuden pelko poistuu kohtaamalla toiset rohkeasti, ylevä opettaa.

Töölöläistä epämääräisesti harmittaa kun leikkipuistosta löytyy verinen ruisku.

Asuntojen hinnat alueella eivät ole tärkein asia maailmassa, ylevä tuhahtaa.

Keskiluokkaiseksi kasvatettu ja itseään pohjimmiltaan humaanina pitävä töölöläinen on hämmentynyt ja epämääräisesti harmissaan.

"Keskustelun" tasojen välistä puuttuu jotain. Voisiko vaikka joku Ilkka Taipaleen tapainen henkilö toimia välittäjänä?

(Kirjoitettu kommentiksi unkurin merkintään)

Kestäviä aiheita

Jos Emu-päätökseen liittyvä vakautus- ja kasvupaketti pakottaa Suomen hallituksen supistamaan kuntien valtionapua ja tämä uhkaa kymmentä kunnallista virkaa Joroisissa, sopii kysyä herroilta Niinistö ja Lipponen, millaisia edellytyksiä silloin on edistää eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa.

Tutulta kuulostaa, mutta että Leif Salmén kirjoitti tämän jo 2000 ilmestyneessä kirjassaan Kävelyllä Lenininpuistossa.

Saadapa lukea Salménin blogia. Ja Kjell Westön ja Aulis Aarnion ja Juha Tantun ja Jari Tervon ja Neil Hardwickin ja...

Tiistain lainaus

How exactly is the pacifist argument "Peace is better than war, so we should abolish all armies" essentially different from "A building that is not on fire is better than a building that is on fire, so we should abolish all fire brigades"?

The Fourth Checkraise

Sinne ja takaisin

Silja Serenaden edellisiltainen generaattoripalo myöhästytti perjantain lähtöä Helsingistä vain tunnin. Sekin näytti menevän siihen, että miehet henkilönostinten koreissa maalasivat alusta.

Kansilla kuuli sekaisin suomea ja venäjää, ruotsia vain harvakseen. Tenavilla riitti ihmeteltävää yhdeksi illaksi vaikka osa pleikkareista vailla virtaa viruikin.

Laivan buffa on auttamattoman turistia, mutta metaironian hahmottaenkin sen voi sallia itselleen vuotuisella reissulla. Itsensä Sandelsin hengessä perunaa, kylmiä kaloja ja siemaisu olutta. Sitten sama uudelleen ja uudelleen. Caesarsalaattia, juustot. Lopuksi vielä kuppi kahvia ja hiukan jäätelöä. Nainen kurotteli itselleen lasia ylettämättä, joten ojensin ensimmäisen siihen suuntaan. Spasiba, kuului ujo vastaus. Vaan otinten käyttö tarjoiluastialla oli joillain suuren naapurimme tyttärillä vielä oppimatta. Sellaisen huomaaminen on epäilemättä vanhuuden ja kärttyisyyden ensi merkkejä.

Aamulla tarjoaa muumiaamiainen kaikkea mitä tavallinenkin mutta vähemmällä tungoksella ja ilman vanhan viinan hajua. Vaikka Pikku Myy tuijottaakin. Kaurapuuroa ja karjalanpiirakoita minulle.

Värtanilta on sopiva kävelymatka Gärdetin halki museopuistoon, matkalla voi kadehtia maauimalaa ja ruohokenttiä (kuvassa) ja niittyjä ja bongata lipusta maamme lähetystön. Avaruusnäyttely lievä pettymys, mutta kaipa Tekniska Museet kerran pitää nähdä. Bonuksena maksuttoman sisäänpääsyn tarjoava Riksidrottsmuseet, jossa lapsille kiitettävästi itse kokeiltavaa. Polismuseetiin ei energiaa enää riittänyt. Siellä on kumminkin vain autoja ja pamppuja, kuului arvio. Paluumatkalla halki niittyjen olivat matalalla suhahtelevat pääskyset liian nopeita kameralle, mutta ICA Gärdetistä sentään jäätelöt.

Laivalla jalat ylös.

Alus alkoi täristä, lokit parveilla ja astiat kilistä aikataulun mukaisesti. Muutenkin voisi laivan äänistä tehdä oman audiokoosteensa ja kaipa joku on tehnytkin. Avainkortin naksahdus, hytin oven loksahdus, alipainevessan kohahdus, käytävien känninen älämölö.

Mustaa valoa

Kontrasti on erityisen voimakas kun kuvat ovat näin tutuista paikoista. Itsekin olen kulkenut tuosta tuhansia kertoja, mutten ole koskaan nähnyt maisemaa noin.

Westö ennen Westötä

Liikenne jyrisi Pitkänsillan yli. Siinä oli kirjava jono kaikenlaisia moottorieläimiä. Tuli liikennelaitoksen sudenkorennon kaltainen sininen bussi jättiläiskokoinen lasipää puhkuen. Tuli ennen sotia tehty maaseutubussi pitkä nokka natisten, se oli kai matkalla Malmille tai Rekolaan, oikea rämisevä raato, pellit vaan läiskyivät. Tuli Esson koreanpunainen tankkiauto. Ja Ruduksen hiekka-auto jolla oli sudenkita. Valtavat kuorma-autot paiskoivat tonnien painonsa katukiviin, pitkäeväiset amerikkalaiset dollarihymyt hyväilivät ilmaa virtaviivoillaan. Pitkäsilta ei enää tehnyt täyttä oikeutta nimelleen. Se oli vain lyhyt muhkea graniittisilta joka meni likaisen kaupunginlahden yli. Mutta se oli portti kolmeen kaupunginosaan, Hakaniemeen, Kallioon, Sörnäisiin.

Totta se on, Kjell Westö ei ollutkaan ensimmäinen kirjailija, joka kuvaili kaupunkiani kjellwestömäisesti. Ainakin Anders Cleve kirjoitti siitä yhtä tarkkasilmäisen hellästi jo 50-luvulla. Paikat ja ihmiset olivat samoja mutta jotenkin rujompia, paljaampia.

Saarikosken suomentama Katukiviä (Gatstenar) löytyi kirjaston tietokannasta, ja tilaus toi sen Töölöön. Talonmiehen muistaisin lukeneeni ennenkin, mutta missä, mistä?

Hän katsoi satamaan päin. Kirkkaansinisessä kevätyössä se säteili kun kaunis hevosenkengänmuotoinen timanttikoru. Tuolla alhaalla olivat valonheittäjät ja kaikki eriväriset valot, siellä olivat pimeät laivat käryineen laitureissa, nostokurkien uhkaavien teräsrakennelmien alla. Vedestä höyrysi hiljaa väkevänsinisiä ja kirkkaansinipunaisia vivahteita. heinäsorsa liukui ulos kolera-altaasta, kaksi hopeajuovaa värähti nopeasti opaalinsinisissä pinnoissa. Kaikki oli pehmeästi liukuvaa tässä salaperäisessä yössä, kaikki oli hiljaista, ahdistavaa tuskaa. Kaikki näkymätöntä syntymistä ja äänettömiä muutoksia.

Useampikin Kjell Westö ja Anders Cleve saisi tästä kaupungista vielä kirjoittaa.

Tehtävä Muumilaaksossa

Nurmikon tuoksu, paahtava aurinko, varjossa kostea vehreys ja aamukaste. Enemmän toista kuin ensimmäistä kotimaista. Paikallinen urheiluseura tarjoili futisnappuloille ensiluokkaisen turnauksen, jossa erotuomaritkin olivat nuoruudestaan huolimatta yli keskitason ja puhvetin tarjonnan kruunasivat muna-anjovispäälliset saaristolaisleivällä.

Uskon, että olisin melkein yhtä haltioitunut vaikka sää olisi ollut kolean sateinen. Vaikkakin välin Helsinki - Tammisaari ajaminen kuusi kertaa kolmessa päivässä tekee liki 600 kilometriä.

Paitsi että paikallisella koululla tarjoillut makaronilaatikko, lihapullat ja salaattipöytä olivat ensiluokkaisia, oli ilmapiiri muutenkin herttainen kuin Muumilaaksossa. Erilaiset tänk positivt -iskulauseet ruokalan tiskin vierellä ja käytävillä, koululaisten laatimat kiitosdiplomit ruokalan väelle.

Sama jatkui kaupungin kaduilla, jotka olivat puutaloineen ja toreineen kuin Peppi Pitkätossu -elokuvasta. Ja satama ja uimaranta sitten? Idylliset kahvilat, ohi kolisteleva paikallisjuna, leikkipuisto, uimapaikat.

Ja Eläintarhan vanhat puurakenteet mieleen tuova keskuskenttä, jolla ikäluokan pronssipeli ja finaali pelattiin? Joka on lukenut Max Lundgrenin Harjuvaara -kirjat, tietää tunnelman.

Miksi me suomenkieliset emme elä noin?

Ennen helteitä

Leikkipuistossa satoi höytyviä ja tuoksui lihakeitolle. Luin Kuukausiliitteestä WinCapitasta ja 20-vuotiaista miehistä. Moni kohta Ilkka Malmbergin tekstissä osui justiinsa, uskallan sanoa, koska olen ollut. Siis 20-vuotias, en pyramidissa.

Ja näkökulma sotaan. Miten hirveän nuoria ne pojat olivat, siihen aikaan sotasairaalassa lottana palvellut vanhus kerran muisteli ja katsoi jonnekin kauas. Ja kuinka ne huusivat hädissään äitiä, jatkoi, yhä vuosikymmenten jälkeenkin kostuvin silmin. Se lyhyt hetki oli tehokkaampi kuin yksikään näkemäni "sodanvastainen" elokuva tai pamfletti.

Rauhallisessa nyky-Suomessa ensi kertaa vuosiin renkaanvaihto polkupyörään. Tuntui onnistuvan. Ja iltapäivällä Käpylässä ruoho tuoksui ja tarjosi pallolle sen oikean alustan. Mutta bensiini oli tien toisella puolella kallista. Niin kaikkialla.

Taas niityt vihannoivat

Juhlasalin koon vuoksi juhlittiin kevättä kolmessa vuorossa. Esikoinen toisessa ja nuorimmainen kolmannessa. Rehtorin puheen kuulin kahdesti, mutta muu ohjelma oli vain osittain sama.

Reksi mainitsi puheessaan kiekkoleijonat, tenniksen, maastojuoksun, purjehduksen ja FC Barcelonan. Pisimmät aplodit sai se sankari, joka pysähtyi auttamaan tuikituntematonta kanssakilpailijaa vaikka joutuikin sen vuoksi keskeyttämään oman suorituksensa. Meillä on siis vielä toivoa.

Nuorimpien laulut ja näytelmät ovat herttaisuustekijän vuoksi varma menestys, mutta vanhimpien esityksiä tulee epäoikeudenmukaisesti verranneeksi ammattilaisiin. Joka tapauksessa nykynuoret ovat rohkeampia esiintymään kuin me aikanaan. Siksikin meillä on siis toivoa.

Vanhanmallinen Suvivirsi uskonnollisine vihjauksineen. Kuten toivottavasti niin kauan kuin minä olen kuulemassa.

Ulkona koulun pihalla kuuma aurinko ja yksinäiset kengät.

Hyvä päivä hakea Zilanista pino pizzoja ja leiriytyä joukolla Väinämöisen maastoon. Kana-ananas-aurajuustopizza maistui ulkoilmassa tavallistakin paremmalta, mutta terva sopii paremmin jäätelöön kuin olueen. Mountain Dew teki kauppansa. Täydellä mahalla kelpasi torkahtaa viltille.

Piknikseurueita, petanqueporukoita, polttariväkeäkö. Eksoottisen näköisiä hiljaisia miehiä (ja nainen ja lapsi) muovikasseineen ja polkupyörineen keräämässä pulloja. Annetaan mieluummin teille kuin niille, sanoivat kuulemma monet samalla asialla liikkuneille kotimaisille lapsille. Rajavartioston kopteri chopotti matalalta kattojen yli ja kaarsi rannan suuntaan.

Aurinko siirtyi krematorion toiselle puolelle, yhä sakeammat ihmisjoukot valuivat kohti Hietarantaa ja yövuoroa. Oli tullut aika viedä pizzalaatikot roskiin, puistella viltit ja pakata kassit.

Chydenian kulmalla kukkiva tuomi levitti tuoksuaan korttelien matkalle.

Keväthuumaus

Juuri tämän ajankohdan tuoksut nostavat jalat irti maasta.

Syreeni, lehmukset, kuumennut asvaltti, aurinko ja pöly.

Metalisä

Sana "jotenkin" kahdessa perättäisessä merkinnässä. Tst tst.

Sen sijaan sanaa "kasku" käytetään nykyään kovin vähän.

Ja tällaisia lauseita:

Parbleu, it is impossible, with the Boches at Warsaw, hein?

Jotenkin töölöläinen katu

Vaikka onkin vain Töölönkadun poikkikatu.