Siellä täällä koululaisia monistetut mustavalkoiset karttalehdet kourassa. Kolme neitosta viittoi pysähtymään. Riipaisin kuulokkeet korvilta. Ollaan ihan eksyksissä, missä me ollaan, kolmikko tiedusteli huiviensa uumenista. Tuo viereinen talo on Kesäranta, joten tässä, näytin. Pedagogisempaa olisi tietysti ollut opastaa lähimpään kahden kadun risteykseen päättelemään itse. Mutta ehkä se olisi ollut liian opea.Kuulokkeissa Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) sekä hiukan haluttoman oloinen Ville Kopra (sd) keskustelivat Heikki Peltosen johdolla perustulosta, ja ärsyttävää kyllä, kummallakin puolella oli huomionarvoisia pointteja. Nykyään ei enää olla matkalla siihen tasaiseen kuukausipalkkaiseen duuniin, muistutti A-K mutta onnistui kokonaisuutena kuulostamaan yhdeltä niistä, jotka eivät muista, että joku sen perustulonkin maksaa. Emme me vihreät byrokratiaa ole vähentämässä, oli ehkä hiukan huonolta kaikuva argumentti samoin kuin se perheenäiti-saksofonisti, jolla on vaikeuksia löytää kokoaikaista pestiä.
Jatkoksi Pink Floydia.
Töölön kirjastossa Suomen Kuvalehti ja Urheilulehti. Edellisen juttu sosiaalipäivystyksen työvuorosta veti vakavaksi, ja vielä enemmän lyhyt mutta musertava pala valokuvaajasta, joka kuvaa [nuoria] leskiä ja heidän tarinoitaan. Pikkupoika, joka joka kerta ovikellon soidessa ajattelee ensimmäiseksi, että nyt isä tulee takaisin.
Loppumatka tuntui raskaammalta.
4 kommenttia:
Herätit muistoja, muutama vuosi sitten lapseni oli ensimmäistä kertaa suunnistamassa liikuntatunnilla. Hän jopa sai kunniakirjan kaverinsa kanssa kun oli menestynyt parhaiten! Ikävä ihminen kun olen, epäilin vähän tätä menestystä. Myöhemmin open kanssa tuli diplomista puhetta ja kuinkas ollakaan: pojat olivat käyttäneet kännykkää apunaan suunnistuksessa! Vaan ope oli ihan tyytyväinen, kehui miten hienoa huomata että pojilla on oikeita taitoja selviytyä erilaisissa tilanteissa! Pisteet opelle, mun mielestäni.
Ja ikävämpi juttu. On ihan sama, millä keinolla rahoitamme toisiamme. Suurin ongelma on edelleen vaihtoehdottomuus ja kannustamattomuus. En osaa hahmottaa, milloin esim. toimeentulotuen käyttö muuttui. Eikös se joskus ollut vain pikku avustus siksi ajaksi kun pahimmasta selvitään ja sen jälkeen kun asiat saadaan ojennukseen niin eletään taas omilla ansioilla...
En ihan tarkkaan tunne tuollaisen koululaisten kaupunkisuunnistuksen tavoitteita, mutta intuitiivisesti arvaan, että kännykkään turvautuminen ei ole niiden kanssa ristiriidassa.
Perustulokeskustelussa on niin monta niin hyvää eri suuntiin vetävää argumenttia, että systeemin rakentaminen on ymmärrettävän vaikeaa.
Miten luoda ihmisille usko unelmaan parantaa omaa elämäänsä ja elää mielekkäästi?
Hei syytetään mediaa! Paitsi vakavasti otten, 90-luvulta asti on toitotettu, miten opiskelemallakaan ei ole varmuutta työllistyä. Siis, insinöörejäkin on siitä asti ollut työttöminä. Alkoi epävarmuus vähän kaikesta: ihan sama mitä teet voi silti käydä huonosti. He jotka silloin jäivät työttömiksi, eivät osaa ajatella kuin sitä, että aamulla ei voi lähteä töihin. Eivätkä oppineet asettamaan muista tavoitteita seuraavalle aamulle.
Nyt jatketaan kutsumalla syrjäytyneiksi. Sanana ei varsin kannustava.
Jotenkin omassa elämässäni pyrin viestimään sitä, että se poliitikkojenkin viljelemä onnellisuus ei ole riippuvainen rahasta. Jokainen, joka ponnistelee ja ahkeroi tietää tavoitteeseen päästessään aitoa onnea! Kannattaa siis asettaa tavoitteita, ihan missä asiassa tahansa. Sinä urheiluihmisenä varmasti ymmärrät pointin. Kyllä vastatuulessa ylämäen poljettuaan tulee ihan voittajaolo kenelle tahansa!
Hyvin kirjoitettu.
Muistan 70-luvun kun ihmiset kävivät koulua, menivät yhtiöön (tai kruunulle) töihin ja elivät onnellisina eläänsä loppuun saakka.
Nyt meillä on siihen verrattuna Amerikka, hyvässä ja pahassa.
Onnea on pääsy mäen päälle, hetki lapsen kanssa, eilinen basilikanlehteen kääritty kirsikkatomaatti. Ja samaan aikaan tarvitaan se perustoimeentulo.
Yksi ihan hyvä ääneenlausuttu tavoite perustulolle on tavallaan vapauttaa ihmisiä myös sellaisiin tärkeisiin töihin kuin vaikka sen vanhan sairaan äidin hoitaminen tai sen juniorijoukkueen valmentaminen.
Ja samaan aikaan ne ikävätkin työt on jonkun tehtävä.
Lähetä kommentti