Lasse Lehtisen vuosina 1997- 1998 naputtelema päiväkirja Entisen presidentin tekijä kertoo sujuvasti soljuvin lausein herkkuruoista ja heittää muutaman maukkaan piikin sosialismia ihannoineille yksisilmille.
--- Näitä [Max Randin elämänkertaa] lukiessa aina ihmettelen, miten yhden ikäkauden parhaimmisto meillä niin höyrääntyi kommunismiin vaikka se samalla osasi tuomita totalitarismin ja imperialismin muualla.
Entäpä eurohuuma? Nyt luettuna Lehtisen intoilu nostattaa vinon hymyn mutta kuvannee sitä henkeä, jolla ovia Eurooppaan avattiin, jotta valkeus pääsisi huoneisiin. EMUun liittyminen (jota ruotsalaiset oudosti epäröivät) käynnistäisi Sammon jauhamaan hyvinvointia eivätkä katalat maat enää pääsisi vetämään välistä konnamaisesti devalvoimalla.
Etenkin suomalaista demokratiaa verkostoitumisen mestari pistää miettimään. Kirja on alusta loppuun yksiä pitkiä Ike Kanervan syntymäpäiviä, joissa politiikan, talouslämän ja Puolustusvoimienkin tittelinkipeät herrat matkailevat maailmalla, istuvat saunassa tai Hartwall Areenan aitiossa tai salongin sikarinsavussa sopimassa asioista, antamassa sopivia vinkkejä ja syömässä rapuja milloin ilmeisesti firman, milloin valtion ja milloin kunnan laskuun.
Voisiko 2010-luku sosiaalisine medioineen muuttaa päätöksentekokulttuuria läpinäkyvämmäksi ja hyvällä tavalla kriittisemmäksi? Vai tehdäänkö oikeasti tärkeät päätökset entiseen tapaan saunakabineteissa samalla kun rakkikoirat räksyttävät Twitterissä ja blogeissa joutavanpäiväisyyksiä todistellen pikkunokkeluuksilla omaa fiksuuttaan?
Oheen voi lukea vaikka Heikan ja Boxbergin Lumedemokratiaa ja sen kritiikkiä. Tai blogia Hyvä Veli -kerho.
- - - -
Tuollainen päiväkirja toimisi hyvin blogina, tuli mieleen. Vaan miksi blogata sellaista, jonka voi rahastaa kirjanakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joskus tulee sekin mieleen, ettei ehkä haluaisi tietääkään. Muistele esim. opetusministereitä. Pidin kyseisiä tyyppejä aina niin huonoina, ettei seuraava voisi olla huonompi. Mutta nykyään epäilen, että joku muu taho on vaikuttanut tehtyihin päätöksiin ministereiden vaihtuvuudesta huolimatta. Ja täällä tautikaupungissa on julkisessa tiedossa mikä kopla kaikesta päättää, päätökset ovat solmiutuneet toisiinsa vuosikymmenten varrella umpisolmuun eikä mikään mahti pysty sitä avaamaan tai päätöksiä ohjailemaan näiden tahdon vastaisesti.
Mikä lie ministerin todellinen valta, etenkään tehtävässä kokemattoman?
Toisaalta haluaisi välttää klikkiytymistä, mutta kokeneiden politiikkaliskojen ulos kierrättämisessäkin on haittapuolensa.
Lähetä kommentti