torstai 12. heinäkuuta 2012

Se aika vuodesta

Päästä pidemmälle kuin viime vuonna ja tehdä maali, juniori oli miettinyt Helsinki Cupin tavoitteita. Ylärima vain kumahti vapaapotkusta, mutta ensimmäinen tavoite toteutui.

Lohkovoitto ja jatkopaikka vielä cupkierrokseltakin ovat kaupunginosajoukkueelta hieno saavutus, paljon nähnyt valmentaja pohjusteli jo ennen ennalta ylivoimaiseksi tiedetyn eliittiryhmän kohtaamista. Niinpä jo vartti turnauksen päättymisen jälkeen oli vaihdettu sujuvasti varvashippaan ja naurunräkätykseen.

Kotona vanhemmat olivat välittömien päiväunien tarpeessa.

Vuosi sitten kirjoitettu pätee hyvin edelleen.

Ei kommentteja: