Nopeasti virtaavia vesiä

Jo riittävän monta ruuhkasuomalaista on poikennut pikaisesti pohjoisissa luonnonpuistoissa ja kuvaillut haltioitumistaan. Ja muistattehan sen Häräntappoaseen rasittavan kakaran, joka halusi kaakauta.

No niin.

Sanon vain, että nopeasti virtaavaa vettä voisi katsella ja ihmetellä koko päivän.

Korkeista paikoista en silti pidä. Edes niistä, joista näkee sen kaukana alhaalla kallioiden välissä kohisevan kuohun.

Polut vilisivät asianmukaisia vaelluskenkiä, reisitaskuhousuja, rinkkoja ja lierihattuja hyttysverkkoineen. Verkkareissa ja T-paidassa tuntui vähän... mutta olinpahan tosissaan olon merkiksi poikkeuksellisesti solminut kengännauhat.

Paluumatkalla autoille sade alkoi ja yltyi. Mutta eipähän ollut odottamassa sissiteltta vaan modernit mukavuudet.

Vielä koukkaus kurkkaamaan An lapsuudenkotia. Yhä pienempien ja pienempien ruohottuneiden teiden päästä löytyi osin umpeenkasvanut piha, miljoona hyttystä ja komea järvimaisema. Harvoinpa tänne ketään eksyy, nykyinen asukas, eläköitynyt rajamies naurahti.

Tästä kai ne puhuvat sanoessaan, että maaseutu autioituu.