Linnunlaulu, auringonpaiste, metsän, ruusujen ja lämpimän asvaltin tuoksut.
Lisätään fillarointi joukon jatkoksi Miksi en tee näin hienoa asiaa enemmän -listalle.
Samalla saa huomata todeksi pyöräilyaktiivien päivittelemät epäkohdat. Pyörätiet alkavat ja loppuvat yllättäen, reitit katoavat alkaakseen ehkä uudelleen - missä? Miten Kehä I:n vartta olisi tarkoitus päästä Leppävaaran läpi? Olisiko edes?
Tuossa toilailee pyörätiellä jalankulkijoita, tuolla kipittää fillariin kytkettynä koira. Tuolla ampaisee puistokäytävää pyörätielle henkilöauto.
Äiti, ilmeisesti, hymyili taustalla kun parivuotias taapero juoksi määrätietoisesti keskelle pyörätietä pysähtyen siihen pällistelemään. Näkyvyys oli onneksi sen verran hyvä, että polkijat aavistivat tilanteen, hidastivat ja pysähtyivät vaikeuksitta.
Suuntamerkit, ennen kohtaamista hyvissä ajoin valitut ajolinjat ja muut tavat näyttää, mitä aikoo seuraavaksi tehdä, ovat arvossaan myös kevyessä liikenteessä.
Mutta Baanan unohdin taas testata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
panin hesassa käydessäni merkille sen, miten tungoksessa kävelijöiden ja pyöräilijöiden tunteet kuumenevat kinasteluksi saakka. paineita puretaan, jos ei paikan päällä, niin myöhemmin lehtien mielipidesivulla.
moni katujen käyttäjä rikkoo jatkuvasti liikennesääntöjä. synnitön ei ole kukaan. autoilijat ajavat keskustassa ylinopeutta, tukkivat risteyksiä, eivät käytä vilkkua, pysähtyvät punaisiin liikennevaloihin vasta kun pari autoa on ehtinyt ajaa niistä läpi ja niin edelleen. jalankulkijat käyttävät melko kiltisti suojateitä, mutta usein liikennevaloista piittaamatta.
harvemmin autoilijat ajavat vasten yksisuuntaisen kadun liikennettä. pyöräilijöiltä se käy. punaiset liikennevalotkaan eivät heitä pysäytä. moni näyttää myös unohtaneen, että suojatie on tarkoitettu kävelijöille. pyöräilijän on noustava satulasta ja talutettava ajokkinsa suojatien yli. jalkakäytävillä ajellaan jalankulkijoita pujottelukeppeinä käyttäen.
monivaihteiset pyörät kulkevat kovaa. autoilija tai jalankulkija ei osaa aina ennakoida niiden vauhtia. pahimmat tilanteet syntyvät risteyksissä, joissa pyöräilijä kääntyy yllättäen autoilijan eteen tai autoilija ei väistä laillisesti kääntyvää pyöräilijää.
Yritän turhaan etsiä kohtaa, josta olisin eri mieltä.
Minä minä minä, ekana, on mieleen nouseva yleistulkinta.
Kuorrutukseksi kakkuun vielä aivan omituiset kuten se moottoripyöräilijä, joka männä päivänä Runeberginkadulla kaasutti valoihin pysähtyneen autojonon ohi päin punaisia ja yhä kiihdyttäen läpi seuraavistakin punaisista.
Lisään imelän pinkkiä karamelliväriä siihen kuorrutukseesi. Eikö olisikin aika perustaa kansanliike vaatimaan, että autoilijoiden on liikennevaloissa noustava autoistaan painamaan tolpassa olevaa nappia, jotta valo vaihtuisi? Idea varastettu hesarin yleisönosastolta, vetosi kai vain minun huumorintajuuni.
On siinä oma huumorinsa. Varsinkin jos näkee autot vihollisina. Joita ne tietysti ovatkin paitsi silloin kun itse istuu sisäpuolella.
Illalla fillaroidessa törmäsin nappeihin, joihin yltääkseen on poikettava asvaltilta kurakkoon.
Voi ei, tykkään sekä ajaa autoa että olla matkustajana. MUTTA, kyse on lähinnä yleisemmin tasa-arvosta, näistä sokeista kohdista ajattelussamme. Kukaan ei edes mieti, että jousitetut autot viilettävät uutta asfalttia, kun vieressä fillaristi toivoo etteivät ranteet murru kuopissa, tai että lapsen tai kauppakassin kanssa voi olla hankala kiivetä lumipenkalle painamaan sitä nappia. Saati että reunakiveyksen asentaja hoksaisi miten kaikki työnnettävä tai vedettävä on nostettava siitä. Ja muutenkin, vihaan vain ja ainoastaan palelemista.
Sinänsä samaa mieltä.
Tosin autojenkin asvaltit ovat huonommassa kunnossa kuin miesmuistiin, pohdin viimeksi tänään auton kyydissä.
Ja toisekseen luulen kuitenkin jollain lailla ymmärtäväni, miksi liikennesuunnittelijat näkevät pyöräilyn enemmän kuntoiluna ja huviliikuntana kuin hyötyliikenteenä. Maassa, jossa olosuhteet vuosittain ovat useita kuukausia pyöräilylle melko epäedulliset.
Lähetä kommentti