La 21.11. noin klo 18 Pitkän kirjoituspäivän loppupuolella tuolissa koneen äärellä tunne, että selkä taas kerran alkaa jäykistyä ja kipeytyä. Tuttuja jumppaus- ja venyttely-yrityksiä.
Su 22.11. Onnibussilla Jyväskylään, kävely Matkakeskukselta jäähallille liukkailla kaduilla kipeää, kankeaa ja varovaista.
Marraskuun loppu ja kuunvaihde Pari viikkoa jäykkää selkää, nousu sängystä aamuisin teetti töitä. Silti yhä kuin niin monesti ennenkin. Tuttuja yrityksiä venytellä pakaraa ja vahvistaa vatsalihaksia jatkuen aina fyssarin kieltoon saakka. Yleensä ennen olivat auttaneet.
To 3.12. Onnibussilla Tampereelle salibandyn naisten MM-kisoihin, lähtöä kotoa Kamppiin lykättävä aamulla kahdesti, että taipui edes kävelykuntoon.
Kisaviikolla Pohjakosketus ja poski parketissa -yö hotellissa. Vaikea viikko, ensimmäinen lääkärikontakti, jonka antamalla tanakalla lääkecocktaililla tilanne tuntui hiukan kohenevan. Okei, viimeisenäkään päivänä ei kävely yhteen menoon hotellin seisovasta pöydästä omaan pöytään onnistunut ilman pysähdyksiä. Monena aamuna tunnin vetreytys ennen kuin pääsi kävelemään. Aamuisin kontaten vessaan.
Ma 14.12. Autokyyti Helsinkiin, tunne, että ongelma helpottamassa.
Joulunalusviikot Kaksi viikkoa vähän parempaa, vaikka jouluostoksilla piti välillä huilata kivutonta asentoa etsien samoin kuin aatonaattona elokuvissa.
To 24.12. Joulukirkossa jatkuvaa kivuttoman asennon etsimistä, jouluaterialla istuminen pöydän ääressä ei onnistunut. Ruokailu lattialta käsin lautanen tuolilla, välillä heitettävä lattialle kyljelleen puhaltelemaan vihlontaa pois.
La 26.12. Annettava periksi ja lähdettävä Haartmanin päivystykseen, tuomisina repullinen Panadolia, Buranaa ja Tramalia.
Joulukuun loppu ja tammikuu Paranemisen odottelua lääkkeiden voimalla, pari katastrofaalista yritystä kävellä lähikauppaan. Korttelin matkalla jäätävä monta kertaa kyykkyyn odottamaan kivun hellittämistä.
Tammikuun lopulla Lihasjumi, kuten edelleen oletin, ei vieläkään parempi, joten terveyskeskuslääkäriin. Lisää kipulääkkeitä ja fysioterapiaan. Pieniä ilon merkkejä: yksi yö sängyssä, yksi yö vasemman lisäksi myös oikealla kyljellä.
Helmikuun alussa Hermoliu’utuksia ynnä muuta fyssarin ohjeiden mukaan ja uskoa tilan kohenemiseen. Yksi käynti lähikaupassa edellisiä yrityksiä vähemmin vihlonnoin.
La 6.2. Liikkeellä autokyydein ja hiukan omin jaloin, seurauksena yö, jolloin nukkuminen onnistui vain istuma-asennossa.
Helmikuun puolivälissä toinen käynti fyssarilla ja optimismin loppu. Ei sittenkään edistystä vaan jatkotutkimuksiin. Vähittäinen sen uskominen, että kyse ei lihasjumista vaan ihan perinteisestä välilevystä. Mikä merkitsi samalla koko 30-vuotisen vaihtelevan selkäkipuhistoriani uudelleenarviointia.
Helmikuun lopulla neljäs lääkärikäynti, samana päivänä röntgen ja odottelemaan jatkoa. Tunne, että asiaan on kyllä tartuttu tosissaan. Edelleen pitkiä hiljaisia öitä. Vuorokauden unet yleensä parin tunnin pätkissä ensin aamuviiden ja -kahdeksan välillä, sitten lisää iltapäivällä usein pöydän ääressä.
Maaliskuussa lisää samaa. Pitkiä öitä, muutama käynti jossain periaatteella autolla ovelta melkein ovelle ja kyykkyhuileilla loput.
Maaliskuun puolivälissä viimein magneettikuvaus ja viikkoa myöhemmin lääkärin kertomana viimein tietoa: kunnon prolapsi. Leikkausjonoon.
Huhtikuussa vähitellen parempia öitä: muslimin rukousasennot jäivät huomaamatta pois, ja jopa kuuden tunnin unia jommalla kummalla kyljellä jalat tiukasti päällekkäin. Käynnit jossain edelleen autokyyti + kyykkyhuili -pohjalta.
Toukokuussa lisää samaa. Hetkittäisiä mietteitä, tokenisiko selkä ilman operaatiotakin, mutta yritykset käydä viereisen korttelin kioskilla tai lähikaupassa yhä vihlontaa ja irvistelyä.
Pe 13.5. Operaatio. Laskurin pysäytys 175 päivään.
Kipu suhteutuu virikkeiden määrään, joten yön pimeydessä ja hiljaisuudessa se tuntuu suurimmalta. Siksikin elokuvat ja vastaavat ovat iso apu.
Pahimpina hetkinä itsensä heijaaminen kontallaan sivuttain eestaas tai muu pieni liike tuntuu lievittävän kipua.
Yöhetki poski hotellin parketissa oli eräänlainen pohjakosketus, ja välillä juili aika mehevästi muutenkin kun yritys kävellä tai istua tuolille tai vessanpöntölle tai nousta pesemään hampaita päättyi heittäytymiseen kyljelleen lattialle puhaltelemaan. Silti kipu ei missään vaiheessa ollut tuokaa pistoolini -luokkaa, ja lääkepuolellakin jäi vielä monta pykälää varaa koventaa nimikkeitä. Kroonisisista kivuista kärsivien elämä lienee paljon tukalampaa.
Tässä ajassa oireet elivät ja muuttuivat, ehkä itse pullistumakin. Alaselästä alkanut kipu oli vielä vuodenvaihteessa oikean pakaran uumenissa ja oikeassa etureidessäkin siirtyen kevään mittaan alemmas ulkoreiteen, pohkeen ulkosyrjään ja puutumisena jalkaterään. Oikea isovarvas veltostui alkaakseen sitten taas pikkuhiljaa vahvistua. Loppuvaiheessa isoin vihlonta lähti lonkan uumenista reiteen ja pohkeeseen jalkaterän normalisoituessa.
Minun luonteellani on katukuvasta selvästi erottuva kävely / liikkumistapa raivostuttava paikka. Ihmiset katsovat etu- ja sivukumarassa eteenpäin kyhertävää väistämättä pitkään, vaikka itse haluaisi sulautua maisemaan.
Tsemppaukset ja toivotukset blogikommenteissa, some-virrassa ja naamakkain ihan oikeasti auttavat. Saatan sittenkin olla sosiaalinenkin olento.
Julkinen terveydenhoito oli hyvää. Hoitoon pääsi, kaikki tekivät hommansa hyvällä asenteella ja esimerkiksi särkylääkettä määrättiin vähintään niin paljon kuin potilas tunsi tarvitsevansa. Enemmänkin, kun olen ollut pikemminkin jumppa ja keskittyminen -miehiä.
Aikaisemmalla magneettikuvauksella olisi vältetty monta kuukautta epätietoisuutta, mutta itse hoitoon se tuskin olisi vaikuttanut. Tapana lienee odottaa joka tapauksessa iskiaksen paranemista itsestään se kolme kuukautta ennen kuin aletaan katsella muita toimenpiteitä. Potilaista 90 % toipuu siinä ajassa spontaanisti, kirjoittavat.
Kun on ollut 30 vuotta kaveri, jolla aina välillä menee pakara tai alaselkä kipeästi jumiin ja onkin ilmeisesti ollut kaveri, jolla on ollut välilevyongelmia ja iskiashermo rakenteellisesti ahtaassa välissä, joutuu määrittelemään itseään uudelleen.
Silloin keväällä ja kesällä 1985 kuvantamiskeinoina olivat röntgen ja ENMG, jotka jättivät iskiakseni syyt arvoitukseksi. Lääketiede kehittyy.
Alkuvaiheessa yritin lieventää oireita vatsarutistuksilla, pakara- ym. venytyksillä ja muilla tutuilla konsteilla, jotka yleensä ovat auttaneet. Saattaa olla, että tällä kertaa vain pahensin vaivaa. Älä, varoitti vasta fyssari tammikuussa.
Kun katsoo kateellisena ihmisiä, jotka telkkarissa kävelevät kadulla ihan noin vain, huomaa, kuinka itsestäänselvyyksistäkin voi tulla isoja juttuja.
Kun yksi sairastaa, koko perhe sairastaa. Vaikka pystyin laittamaan taitojeni rajoissa ruokaa ja touhuamaan rauhallisesti kotona, kasautuivat puolen vuoden kaupassakäynnit ja kaikki muut kodin ulkopuoliset urakat niihin pystyvälle puolikkaalle.
Nyt tuntuu hetken aikaa aivan syntisen ylelliseltä kun voi käydä ihan oikeaan sänkyyn nukkumaan ja valita vapaasti, makaako selällään, mahallaan vai kummalla kyljellä. Että jotkut ovat eläneet tällaista elämää aina. Samoin tuntuu ajatus kävelemisestä pikapuoliin normaalisti kaupungilla melkein lottovoitolta.
Tosin tällainen vaiva osui oikealle uhrille, koska muutenkin viihdyn verkossa ja koneen ääressä. Ihminen, jonka elämä on lenkkipoluilla, metsissä ja kuntosalilla, olisi ollut paljon kovemmalla.
Juuri nyt, kop kop, on se varsinainen kipu poissa. Puristuksessa ollut hermo voi oireilla puolikin vuotta (ja pahasti kärsinyt loppuiän), varoittivat, ja välillä merirosvolähetyksiä tulee. Varpaissa kulkee jääpisaroita tai ulkoreisi kihelmöi puutuneena tai muuttuu valuvaksi geeliksi tai joku painaa puukepin pään kipeästi pohkeeseen sen nilkan ulkonevan luun yläpuolelle.
Mutta hyvältä näyttää. Toki leikkaus ei sinällään takaa mitään. Vaiva voi iskeä samaan kohtaan tai viereen jo huomenna, mutta elämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti