tiistai 10. toukokuuta 2016

Pre-op

Kuluu se aamu Töölön sairaalaa kierrellessäkin.

Meillä on kaikki vielä kokouksessa, käy rauhassa ensin labrassa. Odotustilojen kansalaisparlamentit, jotka pistävät asiat järjestykseen ja herrat nippuun. Ja kehittävät varttitunnissa keskinäistä solidaarisuutta ja ryhmähenkeä. Osasin ulkoa henkilötunnukseni. Edellisestä sydänkäyrästä kymmenen vuotta. Kuinkahan suuri osa henkilökunnan työajasta menee ihmisten neuvomiseen osastolta toiselle? Hauska veijari sairaanhoitajana. Maito ja hedelmäliha lasketaan kiinteäksi ruoaksi. Niskani taipuu riittävästi intubointia varten. Lehtilaatikossa Tekniikan Maailmoja muttei Suomen Kuvalehtiä. Fyssarit: Herttainen Tähtisilmä oli äänessä, Uninen Missi nuokkui tuolillaan. Lopulta kirurgikin, hymytön yrmy kuten pitääkin. Empaattinen lepertelijä siinä tehtävässä saisi heti huolestumaan. Mietti, kyseli oireiden lievenemisestä ja olenko ihan varma leikkauksen tarpeellisuudesta, kelaili magneettikuvaa eestaas mutta päätti sitten, ettei nyt ruveta enää tässä kohdin arpomaan kun kerran kävely noin hankalaa. Vielä kerran labraan: ei näissä koskaan verta ole tarvinnut antaa mutta tyypitys kuuluu turvatoimiin, mainittiin.

Kahvioaulassa takkia ylle pukiessa muistuttivat talon eri osastojen nimikyltit sekä päivän lööpit, että yksi kipeä selkä on tässä maailmassa pikkuharmi.

Ei kommentteja: