Tämänkertainen Wallander eli Punainen naarasleijona olisi ehkä ollut parempi ilman riveille leivottua turhan opettavaisen oloista apartheid-luentoa. Yleensä kyllä jätän hyllyyn ne, joissa takakansi kertoo tarinan vievän lukijan Ystadin asemesta Afrikkaan.
En tiedä, kuuluuko tähän pahamaineinen En ole rasisti, mutta -johdanto.
Lounaan päälle loppuun Nesbön Punarinta. Tasapainotteli aika hyvin melkein uskottavan rajamailla kuten jännitysromaanin kuuluu. Ja resuisen sankarin ja lipevien sliipattujen pyrkyriällöjen kontrasti toki toimii aina.
Iltanurmella vähän tahmeaa, mutta natiaiselta pari TV-torjuntaa, joista olisi saanut hienot valokuvat. Päälle iltakävely pohjoisen suuntaan. Ripotellen alkanut sade nosti märän helteen tuoksun.
Kieli poskessa tehdyt uudet Charlien enkelit voi katsoa vaikka ihan Lucy Liun sekä Drew Barrymoren hymyn takia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
wallanderit ovat minulle tärkeitä. kurt erityisesti. sitä ainakin pohdin, että miksi naapurissa dekkaristi osaa yhdistää maan päivänpolitiikan ja arvokeskustelun toimivaan murhapalapeliin niin hienosti. ja skånelaisen maalaispariskunnan raakaa murhaa kadehtisi jopa hannibal lecter.
koko ajan on kyse myös suurista asioista: ruotsin siirtolaispolitiikasta ja hyvinvointivaltion murentumisesta. on vaikeaa olla auttamatta maailman kärsiviä, ja yhtä hankalaa on nähdä, etteivät kansankodin seinätkään veny loppumattomiin.
t. meri
Puhun pienellä äänellä, koska olen Wallanderien lukijana vasta ihan noviisi.
Tässä kirjassa tosin pahvit paloivat siihen, miten typerästi ja epäuskottavasti Wallander alkoi sooloilla unohtaen kaiken yhteydenpidon kollegoiden kanssa. Varma tapa epäonnistua poliisityössä, oletan.
Jostain syystä olen saanut Mankellista kuvan ruotsalaisen sormi pystyssä saarnaavan moraaliylemmän arkkihyviksen stereotyyppinä. Voin olla väärässäkin.
Kattellaan, sanoi en muista kuka.
Minä pidin Wallandereista kunnes kyllästyin siihen ettei Mankell pitänyt hänestä ja siihen että opettavaista tarinaa alkoi olla alleviivauksien kanssa aivan liikaa.
Ja saamasi kuva on sama kuin minullakin. Tosin muutaman pisteen annan kuitenkin Wallander-sarjan lopetuksesta, siinä oli kuitenkin surunsekaista lohtua.
Lopetus on vielä edessä, voi tosin tulla vahingossa vastaan kun lukee siinä järjestyksessä kun löytää.
Mielenkiintoista on se, miten ihan hienot asiat liikaa opetettuina voivat tuottaa vastareaktion.
Lähetä kommentti