Nurmi vihertää, vaikka seassa erottuu valkoista apilaa ja routa on väännellyt pintaa vuosi vuodelta enemmän mutkalle. Isoista maaleista toinen on jo vahvassa takakenossa, toinen vielä ryhdissä. Pienistä toisen verkko uusittu, toisessa vain riekaleita.
Jo kellastuneet auton jäljet eestaas ja ympäri nurmea vihjaavat, että paskaringin ajaminen on nykyään suositumpaa kuin jalkapallo.
Kuularingin ja keihään vauhdinottoradan erottaa vielä, vaikka nurmi niitä jo piilottaa yrittääkin. Lähitalosta tulee pieni tyttö ja alkaa mitään puhumatta rakentaa pituuden alastulohiekkaan linnaa. Vieras ja koti, lukee pukuhuonerakennuksen ovien päällä. Niitä ei näy avatun aikoihin, kioskin ja lipunmyynnin luukusta puhumattakaan.
Aikanaan täällä oli vilkasta. Kylän nuoret harjoittelivat kentällä, paikkakunnan urheiluseura toimi vilkkaasti ja oli kisojakin. Ennen kuntaliitosta ja väen vähenemistä. Silloin kun oli vielä pankkeja, kunnantoimisto ja muitakin kauppoja kuin Sale hautausmaan vieressä.
Nyt hiljaisuuden katkaisevat välillä moottorin pörinä ja kivien ropina auton ohittaessa kentän pensaiden takana kulkevaa soratietä.
Mutta paremman pikkumaalin edessä on tasaisinta nurmea, ja kolmantena päivänä alkaa pallo kesyyntyä.
Pisintä potkua puskasta hakiessani riipaisen samalla suuhuni punaherukoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti