Sean Raymentin kirja pomminpurkajista Afganistanissa oli hajanainen ja toisteli rasittavasti samoja asioita. Silti se tavoitti tunnelman ja taustoitti Twitter-virtaani säännöllisesti putkahtavia BBC:n sähkeitä, kuinka taas yksi brittisotilas on saanut surmansa.
Kirjassa yllättää etenkin räjähtävien ansojen määrä. Koalition sotilaiden stressi kasvaa melkoiseksi kun joutuu varomaan ja epäilemään jokaista askeltaan, usein jopa oman tukikohtansa alueella.
Partiot ja saattueet etenevät etanan vauhtia, miinanraivaajat edessä maaperää skannaten, ja vingahdus laitteesta tietää pysähdystä ja usein ekspertin, joita on aina liian vähän, kutsumista paikalle. Aina ei laite löydä ansaa, ja silloin ollaan tuurin varassa.
Väijytyksen periaatteet ovat samat kuin jo muinaisissa sodissa, ja suomalaisellekin sotilaalle opetetaan, että miinoite on tehoton jollei sitä saada muiden aseiden tulen alle. Samalla hetkellä kun valtava pamahdus vie partiolta kuulon, Afganistanin maaperä nousee läpinäkymättömäksi pölypilveksi, paras kaveri nytkähtelee verilammikossa ilman jalkoja ja jokaisen pulssi ampaisee paniikkilukemiin, avaa vihollinen tulen singoilla, konekivääreillä, Kalashnikoveilla ja Dragunoveilla. Yksi irtileikkautunut raaja jättää neljä minuuttia aikaa kiristyssiteen asettamiseen ja jokainen lisää lyhentää sitä yhdellä minuutilla, kirjassa ynnätään. Mutta ei kannata rynnätä kiireellä apuun, sillä siellä missä on yksi ansoite, on useampia, ja lisää todennäköisimmällä helikopterin laskeutumispaikalla ja myös reitillä sinne, koska talibanit eivät ole tyhmiä ja tuntevat brittien rutiinit. Joten ensimmäinen tehtävä on koota itsensä, valmistautua vastaamaan tuleen ja raivata reitti ensin haavoittuneen luokse ja sitten evakuointiin.
Tuo kaikki syö sotilaiden motivaatiota rotan lailla, ja se on tietysti tarkoituskin. Kirja ei anna erityisen ruusuista kuvaa Afganistanin tulevaisuudesta. Teillä on kellot mutta aika kuuluu meille, tiivistää vastapuoli.
Ympäristö on tietenkin toinen, mutta Suomen maanpuolustusta ajatellen pistää silmään, miten ahtaalle päättäväiset taistelijat ja yksinkertaiset aseet saavat suurvalta-armeijan tekniikoineen, helikoptereineen ja panssariajoneuvoineen.
Henkilömiinat ja muut ansoitteet ovat omiaan epäsymmetriseen sodankäyntiin. Vaikka ei talebaneilla juuri tehdastekoisia miinoja ole, neuvostoaikaisia sotilasräjähteitä kylläkin. Vaan käytännössä rajattomasti ammoniumnitraattia lannoitteista, samaa tavaraa kuin Breivikillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti