Grüezi, tervehti aseman lipunmyyjä. Paikalliset tuntuvat sanovan myös merci, salut ja ciao.
Lausannen-juna odotti jo kakkosraiteella. Vaunussa kaikuivat lähinnä ruotsi ja suomi. Vaaleanharmaan taivaan alla vihreitä laitumia, Märklin-seteistä kopioituja kyliä jyrkkäkattoisine taloineen, horisontissa jylhät lumihuippuiset vuoret. Viereen istui harmaahapsinen vanha pariskunta hymyillen ystävällisesti.Kentän checkinissä rauhallista, joten aikaa jäi taas. Kioskista Patricia Cornwellin The Scarpetta Factor, taxfreestä anopille Tobleronea, muuten makeisvalikoima ei ollut suomalaista tasoa. Olisin ottanut calvadostakin, mutta en sentään litran pulloa. Odotusaulan fiinistä tiskistä lounaaksi appelsiinimehua ja poulet curry, joka oli keltaiseksi sävytettyjä kananpaloja pyöreän sämpylän välissä, 15 frangia, merci.
Boarding completed, purseri kuulutti, ja täyttä olikin. Swissair-pyrstöisiä rullasi jonoon odottamaan vuoroaan, ja Klotenin kiitotie ampui koneet vuorollaan tihkusateiseen sumuun. Kukin lähtökiito nostatti komean vesipilven, niin varmaan meidänkin. Pelaajat selasivat, mitä heidän suorituksestaan kotimaan lehdissä sanottiin. Ei hirveästi. Kirjassa Kay Scarpetta oli yhtä kiireinen kuin aina, juustopurilainen ja ranskalaisetkin jäivät syömättä. Minä otin teetä ilman lisukkeita.Rönnen yllä kapteeni onnitteli joukkuetta saavutuksesta ja kertoi lentoaikaa olevan jäljellä tunnin verran.
Kierrosten pudotessa kone vajosi maitomaiseen pilvimassaan ja yhtäkkiä mustaan suomalaiseen talviyöhön. Pilvenrepaleiden välistä vilkkuivat oranssinkeltaiset tiet ja kaupunginosat. Pehmeä lasku ja gate arrival.
Suomi tervehti poikaansa mustalta taivaalta vihmovalla jäävedellä ja kylmänkostealla tuulella. Kotoinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti