Ajatus univelkojen lyhentämisestä aikaisella nukkumaanmenolla jää haaveeksi, kun lapsi kömpii silmiään hieroen makkarista ja ilmoittaa, että on huono olo.
WC:n laatoitusurakkaa valvoessa kello tikittää vuoden jotakuinkin pisintä yötä nippuun, talo narahtelee, hissi humisee, ovi kolahtaa, postiluukku räpsähtää ja aamun lehti läsähtää eteismatolle.
Samalla voi lukea iPadista Wikipedian juttuja sotilasilmailun onnettomuuksista kautta aikojen. En ollut kuullutkaan USS Forrestalin palosta Vietnamin sodassa vuonna 1967. Lentokoneet täynnä polttoainetta ja ammuksia odottivat lentotukialuksen kannella lähtökäskyä Tonkinin lahdelle kun sähkövika laukaisi yhden Phantomin Zuni-raketin, joka osui toiseen koneeseen muuttaen lentokannen lentobensiinin, pommien, rakettien ja ohjusten infernoksi. Ensimmäisen pommin räjähdys tappoi aluksen koulutetut palomiehet, ja loput sammuttivat paloa parhaansa mukaan seuraavaan päivään saakka. Yksi osasto suihkutti liekkeihin yhdestä suunnasta sammutusvaahtoa, toinen osasto toisesta suunnasta merivettä, joka huuhtoi vaahdon pois ja samalla liekehtivän lentobensiinin kanteen räjähtäneistä aukoista aluksen sisätiloihin. Kuolleita oli 134 ja loukkaantuneita lisäksi 161. Tapauksen opetuksena lentokansille alettiin rakentaa automaattivaahdotusjärjestelmiä ja merisotilaat kouluttaa ennen kaikkea palomiehiksi.
Seitsemän jälkeen siirryin sänkyyn olohuoneen lattialta, johon olin nukahtanut. Tautikin näytti alkaneen laantua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti