Keskellä päivää

Mörhöttävä murina sai pään kääntymään. Oli se moottoripyörä, tulossa alas Freesenkatua Arkadialle. Joulukuun kolmantenakymmenentenä Helsingissä.

Samalla aurinko valaisi talojen katot.

Kampin K-marketissa mummeli potkaisi lattialle pudonneen ruusukaalin ketterästi ulkosyrjällä hyllyn alle. Touhukkaat toppatakkiset rouvat rupattelivat kaunista venättä. Blue Congo -perunoita sun muuta hifistelyä.

Kotona lohi uuniin ja ruusukaalit höyryyn.

Hyvää.

Lauhan kosteat joulun välipäivät

Hyvää se, ettei tarvitse aurata eikä liukastella. Ja voi käydä Väiskillä potkimassa palloa ilman pipoa.

MM82-turnauksen välierän rankkarikisa uusiksi. Nyt Ettori torjui Hrubeschin vedon, mutta kierrosta myöhemmin Toni Schumacher ratkaisi Rocheteaun lauottua tolppaan. Vedin vielä Roman Eremenkona pilkun, joka ratkaisisi, pääseekö Suomi lopputurnaukseen. Tolppaan.Pahoittelen.

TV:tä kursorisesti. Poirot. Missä kuljimme kerran: Kankeaa näyttelemistä, mutta "Lucie Lillehjelm". Spielbergin synkkä München. Murhaajattaren teloitus asuntolaivalla etenkin, ja loputtoman kostonkierteen järjettömyys. Koska tämä on Lähi-itä, sanoi skorpioni.

Urheiluväki shokissa Michael Schumacherin lasketteluonnettomuudesta, ja sosiaalinen media tulvii myötätunnon osoituksia. Totta kai, vaan silti se ikuinen kysymys. Miksi julkkis tuntuu tärkeämmältä kuin kuka tahansa?

Aamuyön haamut

Kun uni kaikkoaa kolmelta, voi hiipiä olkkarin sohvalle ja tarttua iPadiin. Twitteriä dominoivat yökyöpelien kommentit jenkkiurheilusta. Boring.

Soccernomics loppuun, maistiaiset Jamie Carragherin muistelmista. Lehden rapsahdus eteismatolle.

Sänkyyn palattua työstyvät ja kieppuvat päässä viiden keskeneräisen tekstin ainekset.

Ennen unen paluuta kolisee kadulla aamun ensimmäinen spåra.

Toinen laji

Pihapelipäivän pomputtelut Väiskillä. Sumuisen kosteaa mutta tyyntä ja leppeän lämpöistä.

Sama kenttä joululomilla kouluaikoinakin, mutta eri laji.

Ilmastonmuutos vai jääkiekkovaltakunnan muutos jalkapalloyhteiskunnaksi? Ehkä molempia, ehdotti juniori.

Mestarin kynästä

Että elämästäni ennenkin kertonut Kjell Westö kirjoittaa uusimmassaan päähenkilön asumaan juuri siihen osoitteeseen, jossa kasvoin aikuiseksi. Totta kai koska Minna Craucher sitoo juuri sen talon juuri siihen aikaan, mutta silti. Kaksi kerrosta ylemmäs sentään.

Jotain harsoista, haperoa ja pölyistä Kangastus 38:ssa on, mutta toimivia teemoja ja virtoja.

Taas yksi epäröivä pohdiskeleva humanisti, jollainen jo Riku Bexar jollain lailla oli. Ja voimakas nainen uhmaamassa sosiaalisia normeja. Ja häikäilemättömiä suoraviivaisia miehiä, joille Klabben toimii kontrastina.

Vuoden 1918 haamut. Toisessa kirjassa ne olivat piinanneet uuvuksiin valkoisia, nyt punaisia.

Ja fasismin (ja kommunismin) viehätyksen taustat, joista jo taannoin Tarmo Kunnaksen kirjan kohdalla. Arelius voimisteluineen, karaisuineen ja dieetteineen tuhahtelemassa loputtomalle puheelle, heikkoudelle, demokratialle. Kaipaamassa jotain tervettä ja  voimakasta puhaltamaan pölyn pois.

Mutta aina vain 30-luvun lopun Mechelininkatu. Jonka kansikuvakin hyvin tavoittaa. Ja joka tuo toki mieleen myös Waltarin Helsinki-trilogian.

Westöllä on aikakone, luin jostain.

Yksi joulu ajan virrassa

En kuulu kirkkoon mutta viihdyn kirkoissa. Mittasuhteet, urkujen komea pauhu. Kaipa kirkot on kehitetty luomaan otolliset puitteet jonkinlaiselle psykologiselle vaikuttumiselle.

Aaton ensimmäinen hartaus on suunnattu lapsiperheille, ja tilanne kestää myös ympäriinsä jokeltelevat taaperot ja talvikengissä juosta menemään klompsuttelijat. Kuvaelman isompi paimen kiskoo kädestä mukaansa pienimmän, joka pyrkii tutkimaan seimen sisältöä tarkemmin. Tiivistetään penkeissä että kaikki mahtuvat istumaan, vetoaa pappi.

Silmien edessä kivijaloillaan Temppeliaukion kastemalja. Siitä valeltiin aikanaan vesi pikkusiskon päähän ja pikkuveljen, joka jo seuraavan kesän vihertyessä laskettiin pienessä arkussa Honkanummen multaan. Ristiäiskuvien henkilöistä monen pään päällä olisi jo musta risti. Se ajatus ja virsi pistävät nieleskelemään ja rykäisemään.

Kiitävi aika
vierähtävät vuodet
miespolvet vaipuvat unholaan

Olemme olemassa niin kauan kuin  meidät joku muistaa, kirjoitti joskus joku.

Ulkona valuu harmaalta taivaalta vesisade.
- - -
Kalat, perunat, ruis- ja saaristolaisleivät, kotikalja. Tömäys laatikoita, karjalanpaistia ja kinkkua. Sikeät päiväunet pisaroiden rämistäessä peltistä ikkunalautaa.

Aikanaan paketit, joiden rinnalla avataan konvehtirasiat ja Vihreät kuulat.

Täpinöissään lahjojaan ihastelevat lapset, kynttilähämärä.

Tässä ja nyt on hyvä. Semmoinen pysäytyskuva.

Elämän tarkoituksia

Paistuvan kinkun tuoksu ilmassa, lahjat paketoituina ja jouluherkut valmiina. Kynttilöiden loiste seinillä, mukillinen höyryävää glögiä kourassa. Rauha.

- Tänään luetuista osasista koottu esimerkkikappale, ei minun.

Jouluna ja muina juhlina sosiaalinen media tulvii niitä pysäytyskuvia, joita me ihmiset elämäämme rakennamme ja tallennamme.

Aurinkotuolissa pina colada vierellä, kiitämässa avoautolla halki Pariisin hiukset tuulessa hulmuten, astelemassa kirkon käytävää häämarssin pauhatessa, saunan lauteilla levoton maailma oven ulkopuolelle suljettuna, mitä kaikkia näitä olisi.

Kaikki hetken juuri oikein.

Hetken mentyä on lattia täynnä revittyjä lahjapapereita ja huono olo konvehdeista, paluu maanantaina töihin ja odottava luottokorttilasku, lommosta väittely ranskalaisen autovuokraamon tiskillä, verkkareissa jalat ja hymylihakset kivistävinä hääpuku henkarilla, kiukaan sammuttaminen ja olkkarin TV:ssä Uutisvuoto.

Juhlan ja arjen tasapaino.

Nyt vasta

Oikeastaan yksi sana riittää tavoittamaan sen absurdin mustan huumorin ulottuvuuden, jonka laajentamista koko elokuva sitten on.

Kuunatsi

Pöhinää ja kommentteja olen kuullut iät ja ajat, mutta vasta Ylen eilinen esitys toi Iron Skyn silmieni eteen.

Julia Dietze naispääosassa varasti toki shown, mutta olihan siinä muitakin kelpo elementtejä ja viittauksia. Ja sävy kaikkineen kuin suoraan somevirrastani. Vinoilua juuri oikeille tahoille kuten jenkeille, rasisteille ja muille natseille ja hyvikset ja pahikset juuri oikeaoppisesti rajattu.

Elokuva vielä jokusen päivän Yle Areenassa.

Jatkoja odotellessa.

Laskeutuminen joulunodotukseen

Puolentoista viikon aikana kertyneitä Hesareita riittää perjantaihin saakka. Selaillen menevät. Kotimaan kohuaiheet näyttivät kauempaa pieniltä: Itsenäisyyspäivän tapahtumat, huumepoliisit, mitänoitanäkyyolleen.

Solsidanin viime jaksoja Yle Areenasta.

Kirjasto.

Tapio Suomisen blogiprintti Tapsan takahuoneesta loppuun seisaallaan Salmisaaren jäähallin aulassa. Kirjoittajan vimma viljellä kaksimielisyyksiä. Ehkä vain väsyneesti muotoiltu. Elämän pohjavirrat pyrkivät aina välillä pintaan kuin laava mannerlaattojen saumoissa tai paikoin pohjavesi. Osa teksteistä ajankohtaansa sidottuina väljähtäneitä ja osa tyhjänpäiväisiä, mutta paljon hyviä anekdootteja. Plussaa myös selkeät lauseet, jotka tekevät lukemisesta kepeää. Kannatti lukea.

Nukkuminen jää taas liian vähiin.

Kapeneva spiraali

Aina kisoihin lähtiessä on soitin täynnä podcasteja, laukku muitakin töitä ja pää ideoita. Viikon mittaan tahti kiihtyy, keskittyminen supistuu yhä olennaisempaan ja muu jää.

Viimeisen pisteen lyöminen viimeisen finaalijutun perään aloittaa vähittäisen paluun maailmaan.

Pöytä kymmenelle Husassa, valkosipulikeitto ja talon hampurilainen. Mitä mielenkiintoisinta keskustelua naisten maajoukkueen otteista ja tulevaisuudesta kun ympärillä ihmisiä, joita kiinnostaa ja joilla on sanottavaa. Seuraavassa täpötäydessä paikassa, jossa ei kuullut omaa ääntään ja kaikilla vaakasuorilla pinnoilla tanssittiin, riitti vanhalle vartti.

Keskipäivällä tukki tyhjäkäynnillä rouskuttava bussi Privozskan, mutta pakkaaminen kävi hiljaisen rauhallisesti. Alkumatkasta valaisi Ostravan rauniot aurinko, vähitellen harmaantui sakeaksi sumuksi.

Brnossa pidättäytymisen jälkeinen täyttymys eli McDonald'sin kultaiset kaaret. Sen jälkeen vieläkin hiljaisempaa, penkeille uneen käpertyviä hahmoja asettelemassa jalkojaan mitenkuten. Kuuntelin podcastia suomalaisuudesta kulttuurintutkijan silmin ja tunsin jostain leijailevan puhtaiden hiusten tuoksun.

Prahan lähestyessä aurinko laski taivaanrannan liekkeihin oranssiksi ja kultaiseksi, suurkaupunki kukkuloilla kirkastui valomereksi. Taivas tummui pimeydeksi, jossa täysikuu utuharsoineen liukui mukana.

Lentokenttärutiinit, tomaatti-mozzarellaciabatta ja jäätee, huomattavasti Vantaata runsaampi kioskin kirjahylly. Alarivillä tunnollisesti Hasekit, Havelit, Kunderat ja Kafkat, mutta kassalle kannoin Anne Applebaumin tuotoksen Iron curtain - The crushing of Eastern Europe. Kiinnostukseni maanosan heti sodanjälkeisiin vuosiin.

Vee one, rotate, vee two, I hope, ja A319 jylisi taivaalle viimeistä paikkaa myöten täytenä. Nostin katseeni kirjasta kun perämies kertoi jossain Haapsalun yllä, että lentoaikaa on jäljellä puolisen tuntia. Lähestyminen tuntui taas heittelevältä kelkkakyydiltä mustassa putkessa, mutta sitten kiitotien värivalot ilmestyivät alakameraan ja matkustamon näyttöihin.

Matkatavarat, väsyneitä kiitoksia, jäähyväisiä, kohtaamisia.

Finnair City Bus halki talvisen tihkusateen.

Koti.

Ostrava

Jotain viktoriaanisen steampunk-henkistä tässä kaupungissa on. Kaupunki, josta värit ovat kadonneet, sanoi joku, ja rakennusten muodot myös.

Mustaa, harmaata, ruskeaa. Hylättyjä, rapistuneita, kuin palaneita taloja ja kaiken keskellä kauhuelokuvan kulisseilta näyttävät tyhjänä ruostuvat terästehtaat. Allan Quatermain ja Mina Harker tuntuvat vilahtavan väkijoukossa tuontuostaan.

Tshekkoslovakian terässydän ja aikansa saastunein kaupunki.

Pysäkeillä seisoskelevat vakavat ihmiset, raitiovaunut, trollikat.

Ja jos nyt on tällaista, mitä tämä on ollut itäblokin ytimessä joskus 1967? Työvuoro terästehtaalla, valkosipulikeitto ja Ostravar kulman oluttuvassa, Vitkovicen jääkiekko-ottelu, puoluejohtajan puhe radiossa?

Eräänä toisena iltana Ostravassa

Kadut olivat sihen aikaan yllättävän hiljaiset eikä mistään enää leijaillut paistuvan ruoan kutsuvaa tuoksua.

Epäröiden he astuivat astetta liian hienon hotellin aulaan ja kysyivät vastaanottovirkailijalta varovasti, olisiko keittiö vielä auki.

Salin puolella ylettömän kohteliaat tarjoilijat toivottivat tervetulleiksi, kattoivat salamannopeasti pöydän, riensivät nostamaan tuolinselkämykseltä lattialle liukuneen päällystakin ja kantoivat eteen kylmää olutta jalallisissa ohutpintaisissa laseissa.

Caesarsalaatti kanalla oli erinomainen ja kohtalotoverin juustohampurilainen perunoineen, kastikkeineen ja coleslaweineen niin herkullisen näköinen, että mies oli siltikin katua valintaansa.

Taksi nouti toisen pihalta meediohotelliin, jossa arpiset kisakirjeenvaihtajat tarinoineen kokoontuvat kuin Kämpissä joulukuussa 1939.

Mies käveli kulman taakse majoitukseensa ja nukkui sikeästi herätäkseen kesken hämmentävän unen tekstiviestin kalkatukseen.

Tapahtui niinä päivinä

Pöytä kahdelle (minä ja Twitter) ja itsenäisyyspäivän illallinen. Sipulikeittoa, kananrintaa ja riisiä sekä kai sokeriherneitä, valkosipulipatonkia ja kaksi isoa tshekkiolutta. Juuri ja juuri jaksoin kaiken.

Milloin vietin viimeksi itsenäisyyspäivän kotimaassa? Näiltä sivuilta se kai löytyisi.

Kymmenen tunnin sikeät unet. Yöllä oli kuulemma myrskynnyt.

Aamiaisella mahtava näkymä alas laaksoon ja lumiseen kaupunkiin, jota aurinko valaisi. Palatessani kaksi minuuttia myöhemmin pöytään kahvia hakemasta oli maisema kadonnut harmauteen. Lumimyräkkä. Ja kahvi hyvää.

Ensi kertaa näillä keikoilla jäin joukkueen kyydistä kun lähtöaikaa peliin aikaistettu mutta jojo unohti ilmoittaa tiedottajalle. Shit happens. Taksi 300 korunaa.

Palatessa bussissa valmentajat hiljaisina, mutta pelaajista ainakin osa äänessä. Luulen, että tämä koko turnauksen kannalta aika merkityksetön peli ei hirveästi jäänyt harmittamaan.

Suomi taisteli hyvin, säilytti fokuksensa ja oli jalalla ja kropalla mainiosti mukana. Ero tuli pallollisessa taidossa, joka Ruotsilla on omaa luokkaansa. Maalipaikoissa se näkyi. Mutta jos Suomen naissalibandyn tulevaisuus näyttää Alisa Pölläseltä, se on valoisa. Pallotaitava, tekee oikeita ratkaisuja, kestää kontaktit pallo lavassa. Hieno pelaajan alku.

Iltatweetti:

Netti toimii vain hotellin käytävällä, läppärin akku jaksaa vain 20 min #eestaas #liikunta #fatcamp #jatkoroikkaa

Vastuunpakoilija Koskela

Mies menee ja mies tulee. Ja mies vastaa itse tekemisistään.

Mutta kuka sotilasjohtaja noin voi ajatella?

Viimein törmään jonkun muunkin sanomana samaan, jota olen pitkään ihmetellyt.

– Jos ajatellaan sotaa projektina, joka on hoidettava, niin Lammio on vastuunkantaja ja Koskela jossain määrin vastuunpakoilija, Bardy sanoo.

Halki taivaan ja pimeyden

Hitaasti liikkuva punaisten perävalojen letka Tuusulantiellä nosti pisaran kylmää hikeä, mutta kaikki kävi lopulta sujuvasti niin tien päällä kuin kentälläkin. Checkin automaatilla, korunat Forexista, turvatarkastuksen eestaas kiemurteleva jono, suklaat ja xylitolipurkat taxfreestä. Ja Tom Renoufin Black watch kirjamyymälästä, jossa non-fictionia vain niukasti.

Lento on ylibuukattu, joten suostuisiko kukaan muuttamaan matkajärjestelyjään kompensaatiota vastaan, kuulutettiin. Ja että lento Hampuriin on peruttu sikäläisen sään vuoksi.

Pushback ja rullaus, ja sitten kapteeni Mumina kiihdyttikin A319:n pysähtymättä nousukiitoon ja Vantaan talvimustalle taivaalle. Brietä, perunasalaattia ja sämpylä, kaikesta päätellen melkeinpä suoraan pakastimesta. Omenamehun ja teen vakilukijani arvasivatkin. Pitkä heittelevä finaali läpi pimeyden. Cabin crew, please be seated for landing, kuulutti kippari vasta kun jo olin tovin odotellut kosketusta. Tältä Ruzynen kentältä operoi aikanaan myös Hans-Ulrich Rudel, muistelin.

Huhut pelaajasiirrosta voidaan dementoida oitis, koska se HJK-laukku hihnalla oli minun. Piti lainata lapselta kun  kevään 1999 kisoista alkaen kaikki MM:t käyneestä omastani tuli jo sormi kulmasta läpi.

Kaksi tuntia bussissa Prahasta Brnohon. Sade piirsi kuvioita tuulilasiin, paikattu tie pisti jynkjynkjynkjynkjynk ja sai pyörät tuntumaan neliskanttisilta.

Perillä väsy ja päänsärky. Niin aina.

Aamiaisella joka puolella vaanivaa henkilökuntaa. Jokin  palkkausrakenteessa on toisin kuin meillä. Kahvi oli ekstrahyvää mutta leipä pahvia.

Kävin ulkona kuvaamassa näkymän alas laaksoon. Jäätuuli kuori luista lihat.

Sormi opettavaisesti pystyssä

Kansallinen historia on jo itsessään historian tuote, joka on syntynyt tiettynä aikana tiettyä tarvetta varten. Ikuinen se ei voi olla.

- Professori Irma Sulkunen

 Luonnollisesti totta. Ja "historia" on joukko aikoja, ihmisiä, tekoja ja tapahtumia, joita yhdistelemme eri tavalla johdonmukaisen näköisiksi mukatarinoiksi.

Mutta tämä viime vuosien tarve lytätä suurmies- ja muut myytit, kertoa TV-sarjan voimin Suomen olevan ruotsalainen ja opettaa meille, ettei mitään "suomalaisuuttakaan" oikeasti ole.

Vain persujen sun muiden natsien ja nationalistien kauhistelun vastareaktio vai mistä on kyse?

Kolmaskymmenes marraskuuta

Musta märkä espoolainen pimeys, joka imee valon. Perillä alijäähtyneen veden jäätämä piha ja sen keskellä ystävällisen talon lämpimät valot.

Pitkä pöytä, puheensorina ja lasten hälinä, leipurien käsistä pellillinen kerrallaan uuniin siirtyvät piparkakut ja joulutortut. Rapsutettavaksi tunkeva koira. Kuuma kahvi.

Kuulumiset.

Kirkas tähtitaivas, kotimatka.

Fasismin lumous

Natiaisten viilettäessä kaukalossa kelpasi nojata seinään ja sivistyä podcastilla.

Kalle Haatasen haastattelussa professori Tarmo Kunnas kirjastaan Fasismin lumous.

Kirjasta lisää esimerkiksi Kainuun Sanomissa ja Historia jatkuu -blogissa ja erityisen perusteellisesti Jukka Hankamäen kirjoituksessa.

Sekin tietysti, mitä sellainen fasismi yleensäkään on ja miten esimerkiksi kansallissosialismi, sosialismi ja italialainen fasismi vertautuvat toisiinsa.

Mutta vielä enemmän fasismin lumous aikansa ilmiönä. Mihin ihmiset olivat ehtineet pettyä ja mitkä aikansa aatevirtaukset heitä fasismin suuntaan ohjasivat? On helppo todeta jotkut joko pahoiksi tai tyhmiksi, mutta mielenkiintoisempaa miettiä heidän motiivejaan.

Ja mitä aatevirtauksia 2010-luvussa liikkuu? Kyynistyminen ja pettymys melkeinpä kaikkiin aatteisiin, luulen, jolloin kaikkeen on varminta suhtautua ironialla.

Matkalla Salmisaaren spårapysäkille tuuli hyisesti. Kotona amarettokaakaota.

Elämä, taide

Iltayön halki jyrisevän bussin valaistusolosuhteet.

Ensimmäisessä penkissä istuin pimeydessä, mutta muovilevy edessäni tarjoili asiat takaani peilikuvana kuin hiukan sumennetulle valkokankaalle.

Seuraavan rivin kahdesta neitosesta toinen jäi taakseni piiloon, mutta toisen kasvot esiintyivät ruudulla 20 minuuttia.  Eivät ehkä missikauniit, silti vähintään samoin verroin nuoruutta, terveyttä ja elämää säteilevät. Ilmeet vaihtelivat mietteliäästä nauravaan kai seuraten vierustoverin kanssa käytyä keskustelua, jota en kuullut. Yläviistosta heittyvä valo piirsi nenän varjon juuri oikeaan paikkaan.

En osaa sanoa, tirkistelinkö kun en kääntänyt katsettani pois.

Kuin kokeellinen lyhytelokuva, mutta ainoa esitys suorana lähetyksenä.

Legendat seinällä

Myllikän hallin seinältä katselivat syksyn 1976 Canada Cupin suomalaiset ja paikalliset legendat.  Useimmat tunnistin.

Hallin puolella betonilla irtokiekko ja vähän matkan päässä irtopallo. Sininen kaukissellainen.

Kykin kaukaloiden reunoilla ja keräsin muovipusseihin hiekkaisia jäänpalasia, koska Zambonin reitillä lastassakaan ei ollut kuin ripaus vetistä sohjoa.

Jäähallijää on erilaista kuin ulkona, samoin kylmyys.

Elokuva minun makuuni

Tinker, tailor, soldier, spy kannatti tallentaa.

Kuten Guardianin Peter Bradshaw tiivistää:

This Tinker Tailor is a weightless, slo-mo nightmare taking place in what looks like an aquarium filled with poison gas instead of water: I found it more gripping and involving than any crash-bang action picture, and it is anchored by Gary Oldman's tragic mandarin, a variation on Alec Guinness which transfers the emphasis away from George Smiley's wounded feelings to his cool capacity for unconcern in the face of violence, a hint of a daredevil past, long mummified by bureaucratic self-control and a schoolmasterly scorn for his victim's weakness and disloyalty, while seeing how easily any agent could give the wretched Judas kiss. 

Traileri:

Kettu ja nutturameri

Kymmenen tuntia Barona Areenan katsomossa, kaukalossa muodostelmaluistelua. Esitysten lomassa ehti lukea Alpo Suhosen Vuosi elämästäni -kirjan ja torkahdella mikrouniin. Yhdessä piirretty kettu antoi elämänohjeita. Se tuli tietysti Simpsonien jaksosta, jossa Homer oli syönyt tappajachiliä.

Yläkäytävän backstage sykki energiaa ja koetteli korvia kun suorituksiinsa valmistautuvien joukkueiden ghettoblasterit pauhasivat nupit kaakossa ja tanssivat joukkueet lauloivat päälle vielä kovempaa.

Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä

Palloilussa tietää tilanteen koko ajan. Tässä joukkueet seisovat kaukalossa nimikylttiensä takana kunnes kuuluttaja ilmoittaa mitalin värin ja sen voittaneen joukkueen kisakappaleen alkutahdit kirvoittavat luistimilla tasajalkaa hyppivästä joukkueesta tyttökoulun palon äänet.

Yllätyshopea kimmelsi kaulassa vielä kotona.

Hetken tao

Jos herää lauantaiaamuna spontaanisti viideltä eikä saa enää unta, voi nousta kuudelta ja virittää Moccamasterin korahtelemaan.

Muun väen lähdettyä edeltä jäähallille on osittaisen retrohetken aika. Sähköpostisuman purkaminen ja nettisivujen päivitteleminen ei sitä ole, mutta vielä yksi mukillinen kahvia, TV:n sulkeminen ja Radio Suomen Onnen sävel kyllä.

Radioon tuntuu soittelevan aika eri-ikäistä ja -henkistä väkeä kuin Twitter-virrassani ruudun vasemmassa reunassa surisevat nopean ironiset nokkelikot. Välillä unohtuu, että Suomi on vielä monta maailmaa ja monta todellisuutta. Ja musiikkitoiveet: Punaiset posket, syksy-yö, Ranskalaiset korot, Olavi Virta laulamassa sateenkaaresta.

Kaupungilla kuultua

Taas joutuu jouluks lusimaan, onneks on huomenna Kela ja fyrkkapäivä, mietti mies metrossa toiselle.

Siis se kanto meille tarjottimellisen shotteja, päivitteli näyttävä neitonen toiselle samanmoiselle Kaivokadun alla. Ai oliks se joku luuseri? Ei ku jostain Kainuusta ja se oli yksin.

Portaiden yläpäässä spårapysäkillä marraskuinen iltapäivä oli jo pimentynyt.

Krista Siegfrids on ihana

Ei voi olla hymyilemättä ja heilumatta vähän mukana kun Krista Siegfrids innostuu TV-ruudussa. Kun joku on noin tohkeissaan, noin positiivinen ja totta kai päälle vielä sievä kuin se sika pienenä.

Milloinminkäkin laulukisan jatkuttua viikosta toiseen näkökulma tietysti hieman säätyy kun kaikki on edelleen huikeaa, upeeta ja mahtavaa ja wow. Tarkalleen on vaikea sanoa, monennenko viikon kohdalla sivumaku ilmestyy.

Sama pätee luonnollisesti aika lailla kaikkeen ruudussa uutisia myöten, erona, että niissä pitää puhua matalammalta ollakseen uskottava. Hyvältä näytettävä ja hymyiltävä kumminkin.
- - -
Oikeaoppinen mielensäpahoittanut kirjoitus loppuisi tuohon ylle. Rehellisyyden nimissä joudun kuitenkin muistuttamaan, että totta kai haluamme ruutuihin mieluummin selvästi puhuvia positiivisia kaunottaria ja komistuksia kuin kauluksiinsa mumisevia rumiluksia. Ja totta kai ylisanat ovat laulukilpailuissa parempia kuin tylytykset.

Hajaantukaa. Lähtiäisiksi jotain ihan muuta:

Osuma sarkasmihermoon

Aamun Hesari Nyt-liitteineen paljasti muun muassa, että Suomessa oli ennen sotia tiiviitä natsiyhteyksiä (sivu B25) ja että 1995 syntyneet ovat meitä huonommin selvillä sitä vanhemmista asioista.

Maltan tuskin odottaa seuraavia paljastuksia.
- - -
Pitäisi nukkua enemmän ja olla positiivisempi.

City of gold

Deightonin ote säilyi loppuun saakka.

Miljöö oudossa paikassa outona aikana, ihmisten kokoelma. Jatkuvasti taustalla toistuva Rommelin tulon uhka. Aika ennen nykyisiä viestivälineitä ja henkilörekistereitä.

Päähenkilön kohtalon ratkeaminen lopussa byrokraattisten paradoksien kautta, mutta ehkä tarpeettomankin onnellisesti? Sodan mielettömyyttä painottavan kirjailijan käytössä olisi ollut tummempiakin vaihtoehtoja, mutta ne eivät ehkä olisi sopineet juuri Deightonille.

Ja detaljien hallinta, tai että kirjailija ei jäänyt kiinni asiavirheistä ainakaan minun asiantuntemukselleni. Ajoneuvomallit, aseiden kaliiperit, historialliset tapahtumat ja paikat näyttivät olevan kohdallaan. Ei mitään aivan irrallisesti yhtäkkiä taivaalta leijailevia laskuvarjojääkäreitä kuten Englantilaisessa potilaassa.

Poikkema

Sähköposti kirjastosta kertoi varatun teoksen saapuneen, joten kotiin Lehtikuusentieltä käveltäessä.

Samalla poistopöydästä 50 sentillä jalkapalloilija Jari Rantasen muistelmat. Huono kirja, ei jatkoon, valistivat tosin viisaammat myöhemmin Twitterissä.

Talon hiljennyttyä kelpasi aloittaa Len Deightonin City of gold. Ensimmäisten sadan sivun assosiaatiot vievät Englantilaiseen potilaaseen, Casablancaan ja taannoiseen TV:n brittisarjaan The Promise Palestiinan sodanjälkeisistä vuosista.

Miljööt sotien ja kriisien kulisseissa ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. 

Jäävettä mustalta taivaalta

Valonheitinten ja mustan taivaan kontrasti, ylhäältä vihmova vesi. Tuuli tempoi sateenvarjoa käsistä.

Murtautumismalleja. Diagonaali, oikea-aikaisuus. Aina keskustan kautta.

Sieltä lähtee heti uusi, syötä, syötä, nopeammin, nopeammin, piiskasi valmentajan ääni tempoa peliin.

Legitimiteetti

Se, kun vyönkiristysten tärkeydestä puhuvat möreällä äänellä otsa rypyssä ihmiset, joiden todennnäköisyys joutua kiristämään omaa vyötään on olematon.

Politiikan toimituksesta tähän. Pasila, olkaa hyvä.

Tulevaisuusraporttigate

Sosiaalisen median tulvassani kokoomuslaiset ovat närkästyneitä Himasen puolesta ja muut muuten vain.

En ole lukenut selontekoa ja tuskin tulen lukemaankaan, mutta meta- ja pintatasolla voisin kuvitella suomalaisten skeptisyyteen asiassa pari muutakin motiivia  kuin tarjotut kateus ja ahdasmielisyys.

1. Suomalaisten epäluuloisuus kulissien takaista suhmurointia kohtaan.
2. Suomalaisten epäluuloisuus ylhäältä käskettyä positiivisuutta kohtaan.

Lisäksi kertaan:

Samat kaksi linjaa kulkevat yhteiskunnallisessa keskustelussa koko ajan. 

"Oikealla" korostetaan yksilön omaa vastuuta itsestä ja läheisistä, asennetta, ryhtymistä ja reippautta. "Vasemmalla" taas rakenteita, rahanjakoa ja yksilön mahdollisuuksien rajallisuutta.

Ja sitten käytetään energiaa vastapuolen ivaamiseen vaikka molemmilla puolilla ollaan oikeassa.

Säpinää Helsingin kaduilla

Ruusulankadun sosiaalinen asuminen nousi otsikoihin kun HBL (maksumuurin takana)  kertoi ja IS siteerasi, että poliisi on käynyt paikalla 325 kertaa vuodessa.

Keskustelu aiheesta heräsi hetkeksi myös Töölö-liikkeen Facebook-sivuilla, joilla kommentoin väliin itsekin. Varsin nopeasti toki saatiin kaivettua totutut taisteluhaudat ja alettiin huudella poteroista ei-kenenkään-maan yli toiselle puolelle.

Debatti poiki myös blogimerkinnän sosiaalisesta asumisesta ja Töölö-seuran luonteesta. Molempia olen sivunnut itsekin:

Humanistin hämmennys

ja

Herääviä Töölöjä

Linkitetty blogimerkintä näyttää myös, miten helppoa yleistäminen ja leimaaminen on, puolin ja toisin.

Noin. Nyt on keskusteltu, ja kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Waltari kirjoitti jo ammoin Kaptahin sanomaan asiasta jotain osuvaa.

Hajaantukaa.

Pahan pappi

Yle esitti elokuvan Harjunpää ja pahan pappi. Areenasta avatessa riitti selailukatselu, jonka perusteella yhteydet kirjaan olivat ohuehkot. Sama nimi, samannimisiä henkilöitä ja kieltämättä se, että pahuus oli mustaa, tukahduttavaa ja kaikkialla.

Erään sivuston (nuori?) elokuvakriitikko iloitsi arvionsa aluksi siitä, ettei ole lukenut ainuttakaan Harjunpää-kirjaa. Mitähän siihen sanoisi? Arvostelija piti elokuvasta.

Kirjat tarkkaan lukeneessa elokuva herätti ärtymystä. Ei vähiten siksi, että Harjunpään hahmo ja sen kautta pitkälti koko kirjailijan lähestymistapa oli käännetty vastakohdakseen.

Mutta ehkä elokuvat tosiaan pitäisi katsoa mahdollisimman irrallaan niihin ehkä jollain tavoin liittyvistä kirjoista.
- - -
Saman tien sopi uusintalukea Harjunpää ja rautahuone, jossa sentään epilogi tarjoaa eräänlaisen valonpilkahduksen. Matalassa mielentilassa ei silti pidä tarttua siihenkään.

Mutta Joensuun hahmojen vinksahtaneet perhesuhteet. Kirjailija tuntuu kilpailevan itsensä kanssa siinä, kuinka järjettömään elämään ja asetelmaan vanhempien (silmiinpistävän usein äidin) manipulointi ihmisen saa vangittua nöyryytettäväksi.

Vaaleanharmaa aamu

Tummankeltaisenruskeanharmaanvihreä aamu. Pisaroiden ratina sateenvarjossa. 

Sitkeät lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajat, määrätietoisesti askeltava mies vihreässä sadetakissaan ja sydvestissään. 

Kaksi sinibarettista sotilassoittajaa tauolla Finlandia-talon sivuoven syvennyksessä.

Kiskojen kohina Pasilasta päin.

Tällaisina päivinä olisi luettava Len Deightonia.

Kumeat torvet

Stadionilta tultaessa alkoi vouvotus ja sininen välke. Lintsin suunnasta kuten aina.

Palomestarin auto kurvasi Hesarilta kallistuen Manskulle, mutta perässä tuleva letka painoi suoraan yli ja ylös kohti Töölöntoria. Minitikasauto, kaksi höökiä, iso tikasauto, hööki, ambulanssi, maija.

Katukuilu raikui kun sireeneihin sekoittuivat kumeat torvet paloautojen vaatiessa latua.

Eliten kulmalta näkyi, että Oksasenkadun päässä ylhäällä läikkyi sinistä Temppelikatu. Uteliaat suomalaiset käyvät totta kai katsomassa, vaikkapa sitten Temppeliaukion kallioille kiiveten.

Metro kertoi myöhemmin, mistä oli ollut kyse.

Amerikan meininki

Iltahiljaisen Siwan kassa pakkasi ostokseni kassiin sillä aikaa kun naputtelin numeroita. Seuraavana päivänä sama Alepassa. Siellä tosin pyhäinpäivän aaton ruuhka ja kummallakin kassalla yksi lisäapuna.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Torstaina Twitterissä

Sahara, Salmisaaren halli, palelu, kuuma nakkikeitto, loput Helmarien pelistä #arki #ilta

Hanki parempaa luettavaa

Kun televisiossa alkaa taas yksi ennalta kohuttu päällehuutoilta, kannattaa sulkea laite ja Twitter myös. Ja vaikka lukea hyvää kirjaa.

Tai jos ei saa aikaiseksi, saattaa katsoa verkosta Solsidanin näkemättömiä jaksoja ja Grotesco-sketsejä.

Jotenkin Fredde ja Mickan ovat varastamassa shown Annalta ja Alexilta. Ja minusta Anna kohtelee Alexia turhan epäkunnioittavasti vaikka tämä onkin sellainen kun on.

Suomen ja Ruotsin vertaaminen vertaamalla Kummelia ja Grotescoa olisi ehkä epäoikeudenmukaista. Silti...

Pysäkillä

Karu näky

Useampi kuin yksi sotinut panssariaselajin mies on muistelmissaan maininnut, miten mieleenjäävä näky on tuhoisan osuman saanut vaunu.

Syyrian sisällissodassa kuvattu video näyttää, kuinka nykyaikainen rakettiase muuttaa taistelupanssarivaunun painekeittimeksi. Cooking off ja brewing up, taitavat termit kuulua.

Tekstiä tilanteesta.

Ääniraidan kutojat

Lou Reed 1942 - 2013, kertovat uutiset.

Siksi tämä, joka silmät sulkemalla vie kesään 1980-luvun alkupuolella.

Lämpöä tihkusateisessa syystuulessa

Ripottelu pehmeni tihkuksi ja vihmonnaksi. Tällä kertaa olin osannut varata takintaskuun paperia märän kuppi-istuimen pyyhkimistä varten.

Hiljainen hetki Heimo Laaksosen muistolle. Väki nousi tyylikkäästi seisomaan.

Taas kansa täyttää kentän katsomon... Sama kappale kuin 70-luvulla junnuna Klubin matseissa Ismailin, Niemen, Forssellin ja Isoahon pelatessa. Perinteet ja kulttuuri eivät synny asioita jatkuvasti uudistamalla.

Nuorena zen-mestarina osasi heittäytyä tunteelle ja ottaa voitot ja tappiot välittömästi kuin fani. Ikäkö sen muuttaa hillityksi analysoinniksi ja metahavainnoiksi? Tänään ensimmäisen maalin myötä lyhyt välähdys, jossa verkkoon räpsähtävä pallo ja kasaksi hyppivien pelaajien riemu nostaa vatsanpohjasta adrenaliiniaallon ja käsivarsien iho nousee kananlihalle. Sitten se oli ohi.

Forssellin hattutemppu, Lassasin pirteys ensimmäisessä liigapelissään, Lindströmin vaihtaminen kentälle loppuminuuteiksi, fanien laulut Ville Wallenille, joka fiilisteli päätyyn päin jo kesken pelin. Lämpimiä hetkiä.

Pasilaan kävellessä takin pinta kastui lisää, mutta palelutärinä lakkasi. Perillä Pasilan Urheiluhallissa lämmintä ja kuivaa. Ja kahvi erityisen hyvää.

Lähtiessä olivat vaatteet jo kuivuneet. Spårassa matkusti laittautuneita naisia.

Kameraan tarttunutta

Kun kameran ja koneen väliset palikat muuton jäljiltä löytyivät, sopi katsoa, mitä nauhalle oli tarttunut.

Ainakin Panssarimuseon kalustoa. Iloa silmille ja etenkin korville. Heinäkuussa eikä elo-.

Ruudun tällä puolen

Suosikkikirjailijani kertoi HS:ssa työstään päiväkirjamuodossa, mutten tiedä, toimiiko linkki maksumuurin läpi. Aina jossain vaiheessa Kaius Niemen surumielisen moittivat kasvot nousevat ruutuun kertomaan, että olen jo lukenut tämän viikon 5/5 maksutonta artikkeliani. Kiertoteitäkin kuulemma olisi, mutten ole niin nälkäinen.

Antakaa jotain, äkkiä, pyysi hengästynyt mies kirjaston tiskillä. Mutta kenen mukaan? Turkan? Kysyn aina tätä samaa.

Siteeraan suosikiltani yhden kappaleen.

En pääse tarinaan pöhisevien miesten kautta, he ovat siihen liian vähäpätöisiä. Mutta lakimies, joka isännöi iltaa: tuntuu, että hänestä voisi tehdä Jonkun. Olen kirjoittanut näitä nukkavieruja mieshahmoja ennenkin, siitä on Tuva Korsström ja joku muukin kriitikko vuosien saatossa huomauttanut. Mutta entä sitten? En minä osaa luoda Terminaattoreita enkä Patrick Batemaneja (enkä muuten Lisbeth Salandereitakaan). En osaa luoda edes kuivakkaita insinöörejä. Kaikkia näitä riittää maailmassa silti.

Suosikkikirjailijani litkii viiniä. Niin ennustettavaa. Missä ovat raikkaana kimmeltävää olutta siemailevat kirjailijat?
- - -
Kristal päläs, juonsi Aamu-TV:n toimittajatar herttaisesti urheilun.

Vaikka ei näistä pitäisi.

Kellanoranssi kosteus

Ensimmäisenä iltana kylmyys, toisena lisäksi vielä viiltävä tuuli, joka pakotti siirtymään suojaan stadionin betonin kupeeseen.

Kolmantena iltana lämpimän lempeä kosteus. Katuvalojen epätodellisessa värissä loistavat imelästi tuoksuvat maatuvat lehdet.

Ripotteli, lakkasi, vihmoi, taas.

Sateenvarjoa auki ja kiinni.

Onneksi ei tuullut

Valotaulu Sonera Stadiumin ulkoseinässä Bolliksen puolella näytti yhtä astetta, mutta vähemmältä tuntui.

Vaikka avasin pipokauden, kylmä tunki käsivarsiin ja kenkien läpi jalkateriin. Silloin auttavat vain rytmikkäät liikkeet.

Kentillä totteli ohjeita sata numeroitua jalkapallosta innostunutta jaettuina vihreisiin, keltaisiin, punaisiin ja sinisiin. Parvi valmentajia ohjasi, osa teki merkintöjä lomakkeisiinsa.

Mahdollisia sanoja nousemaan mieleen: Joukkotuotanto, karjalauma, joukkojenhallinta, data.

Täyden kentän pelissä oli yllättävän paljon järkeä, varsinkin keskikentällä. Toiminta maalipaikoissa heikoin lenkki, mikä havainto oli linjassa maajoukkueenkin esitysten kanssa.

Läpätys lähestyi idästä. Siihen sekoittui turbiinin vihellystä kun kopterin valot liukuivat mustaa taivasta kentän yli suursairaalan suuntaan.

Natiainen ilmestyi pukukopista viimeisessä porukassa, niin aina.

Ei kuulemma ollut paleltanut.

Annettuna

Unessa nousi syvyyksistä lause:  

Lasillinen tulta savuavalle joukolle.

Missä käyttäisi?

Kerrankin

Yle Areenassa BBC:n Kuinka käydä sotaan Osa 1: Joukkojen muonitus.

Kun on lukenut muutaman kirjastollisen taistelukuvauksia, kiinnostavat yhä enemmän huolto, logistiikka, tiedustelu. Kerrankin asiaa niistä, siis.

Sotahistoriaa lukiessa ei aina tule ajatelleeksi, millainen haaste on vaikkapa vain 10 000 miehen ruokkiminen päivittäin. Vaikka he eivät sotisi lainkaan.

Silti jakso oli ylimalkaisuudessaan lievä pettymys.

Seuraavissa osissa aiheina joukkojen siirrot ja joukkojen varustus.

Tamminiemen pesänjakajat

Pitkästä aikaa. Kursorisesti toki, mutta kiitos WSOY:lle kulttuuriteosta. En nimittäin muista, mihin painettu kappaleeni on jäänyt.

Selkeää, helppolukuista tekstiä. Sellaisen tuottaminen ei nykyiselle toimittajapolvelle ole aina helppoa. Mahtoiko olla entisillekään? Aika kun tahtoo kullata muistot.

Nostalgiaa. Pulisongit, leveät kravatit, komission puheenjohtaja Anatoli Patolitshev, Heimo Tauriainen lukemassa uutisia. UKK ja Neuvostoliitto aina taivaanrannassa.

Historiaan katsovan viisaus kun nyt tietää, miten kenellekin sitten kävi.

Kuinka paljon lie poliitikon arki muuttunut tuosta karikatyyristä? Veikkaan, että yllättävän vähän.

Kirkas tuulinen

Kuun toisella puolella

Duncan Jonesin ohjaama Moon oli odottanut digiboksilla sopivaa hetkeä keväästä saakka, ja se kannatti totisesti säästää.

Matrixit ja muut tehostehattarat jäävät toiseksi kun tämä pohtii olennaisempaan keskittyen, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, mitä olemme ja miksi ja mitä sitten vai olemmeko sittenkään.

Juoni spoilereineen

Elämän hauraus, rapistuminen ja lyhyys korostuvat eristetyssä kuutukikohdassa hitain liikkein. Keltaisin hymiöin ja Kevin Spaceyn äänellä viestivä tietokone alkaa tuntua ystävältä. Maailma ja ihmiset vain muistoja, valokuvia, ääniä ja hyppiviä hahmoja ruudulla. Niin kotona Maassa odottavat ihana Tess ja pieni tytär kuin katalat Yhtiön miehetkin.

Vai onko heitä olemassakaan?

Onko parempi kuulla totuus vai onnellisempaa olla tietämättä?

Vaikuttava elokuva.

Lokakuun shortsiviikonloppu

Tuulessa kirpeyttä, mutta lyhyissä tarkeni.

Lauantaina oikkupallo sattui jalkaan aina sentin sinne tai tänne, lähti metrin sivuun tai sivurajasta yli.

Aidan takana treenaili neitosporukka tyköistuvissaan tietävimmän oloisen johdolla. Lämmöt, lihaskunnot, juoksut.

Ison kentän puolella valmistauduttiin alasarjan ratkaisuihin. Jos tasan, suoraan pilkut, valisti valmentaja. Ja joka jätkä vetää sit rabonan, nauratti pelaaja.

Sunnuntaina yhtä lämmin mutta kesympi pallo.Kauniita kaaria. Pikku-ukon kolme liki perättäistä ylärimaa 25 metristä.

Se, kun keskitys vauhdista kaarsi sisäkierteisenä juuri haluttuun paikkaan ja perillinen jatkoi päällä maaliin.

Suihkun kautta toiseen lajiin. Kahvilan puolella melkein liikaakin tuttuja ja kiintoisia juttuja kuvaamisesta ja äänittämisestä. Aina käskettynä aikana juoksin portaat alas, hallista ulos ja autoon ojentamaan muistitikun lähetyksen graafikolle.

Kotimatkalla heijastui auringonlasku Jäähallin julkisivun ikkunoista IFK-logon molemmin puolin.

Musta auto mustikka- ja puolukkalasteineen kaarsi talon eteen vasta pimeän laskeuduttua.

Töölön getto

Viime yön unessa oli ilmoitettu, että kaikki Töölön juutalaiset tultaisiin ensi yönä kuljettamaan muualle.

Vastarannan Kiisken risteyksen yli tulvi satoja vanhanaikaisesti pukeutuneita ihmisiä koko omaisuus työntökärryissä. He myisivät tavaransa Ilmarinkadun täyttävällä kirpputorilla ennen lähtöä.

Enkä ole edes viime päivinä lukenut mitään Third Reich -osastoa.

Rennot suosikit

Aamuyö, sohva, jalkalamppu ja Kjell Westön novellikokoelma.

Kuinka Melba, Mallinen ja minä on jo selkeä Leijojen aihio. Vaan niin kai kirjailijoiden teemat usein jatkuvat ja kehittyvät.

Mutta Westön tekstit ovat matka sumuiseen, romanttiseen, menneeseen Helsinkiin ja muistoihin.

Ei käyttöä tämän päivän hengästyneessä kyynärpäämaailmassa.

Hautala, Schautala

Sinänsä se ja sama, tekikö juuri ministeri A sitä tai juuri virkamies B tätä.

Enemmän kiinnostavat yleisemmät periaatteet kohujen takana. Kunpa tiedotusvälineitäkin kiinnostaisi.

Heidi Hautala HS:n mukaan: "...olisi syytä edistää pikemminkin vuorovaikutusta ja dialogia osapuolten kesken kuin [tehdä] rikosilmoituksia."

Päteekö yllä mainittu periaate myös sitten kun [vallassa olevien mielestä] pahat ja väärää asiaa ajavat tahot syyllistyvät vastaavankokoisiin laittomuuksiin?

Merkitsemme nyt julki lausutut linjaukset muistiin ja jäämme odottamaan.

Ehkä politiikka tosiaan on vain kyynistä vallankäyttöä. Jossa katsotaan omien tekemisiä läpi sormien, vaaditaan rangaistuksia niille toisille ja hoidetaan rahakkaat filosofikeikat kavereille.

Kerta kiellon päälle

Tali iltapäivällä.

Puuskainen tuuli työnteli märkiä lehtiä pitkin tekonurmea, harmaa taivas makasi kaupungin päällä. Kentän laidalle kerääntyvät vanhemmat nykivät kauluksia pystyyn.

Joukkueen viimeisissä treeneissä pojat saivat päättää ohjelman itse. Pelataan, kuului yksimielisesti, maaleista kymmenen etunojaa ja häviäjille 30 monitoimiliikettä. Asiallisiakin kuvioita, mutta myös naurunremakoita, epärealistisia kikkoja ja spontaaneja painimatseja. Viimeisen sekunnin rankkari leijasi yli maalin kohti golfkenttää ja sinetöi tuloksen.

Pelaajat ja vanhemmat valuivat keskelle kenttää rinkiin, jossa pidettiin loppupuheet ja luovutettiin valmentajien ja joukkueenjohdon lahjat. Urheilukirjallisuutta ja jaloja urheilujuomia.

Silmä erotti porukassa selvää vastahakoisuutta poistua paikalta.

Aikakauden loppu

Kaupunginosajoukkueen ensimmäinen ottelu pelattiin kuusi vuotta sitten Esport Areenan yläkerrassa, viimeinen maanantai-iltana Koskelantien tekonurmella.

Haikeutta iltavaloissa.

Silloin otetuissa kuvissa silkkihapsiset eskarilaiset ensimmäkseen seisoskelivat hämmentyneen näköisinä kädet sivuilla, katselivat kysyvästi valmentajaa ja säntäilivät välillä laumana pallon perässä.

Kuudessa vuodessa ovat piltit alkaneet jäntevöityä pojiksi, oppineet kesottamaan, nostamaan linjaa ja vähän prässäämäänkin mutta myös filmaamaan, huutelemaan erotuomarille ja mutisemaan vittua.

Laajikan ja Flyetin tappohelteessä, Klaukkalan lunta pölisevässä tundratuulessa, räntäsohjossa, rankkasateessa, ukkosmyrskyssä, FIMillä, Kadetintiellä,  Munkan koulun salissa, Sonskilla, Talin hallissa, tekiksellä ja nurtsilla, Käpylässä, Koskelantiellä, Jätkäsaaren hyisen hallin hämärässä, Kumpulanlaaksossa, Lassilan hiekalla, Larussa, Joharilla, Kaisiksessa, Kartanolla, Keravalla, Pitskussa, Puksussa, Pihliksessä, Porvoossa, Puotilassa, Jyväskylän Vehkalammella, Imatralla, Vaxholmissa, Tartossa, Eerikkilässä, Esportissa, Laaksolahdessa, Karjaalla, Veikkolassa, Hangossa, Hyvinkäällä, Riksussa, Siltamäessä, Myyrmäkihallissa, ISS-Stadionilla, treeneissä, peli-illoissa, piirin matseissa, turnauksissa.

Viimeinen peli sarjakärkeä vastaan kääntyi alun ahdingosta hallinnaksi, mutta pallo toisensa jälkeen viuhui juuri ja juuri ohi maalin. Sen yhden räpsähdettyä verkkoon saakka kuihtui orastava tuuletus erotuomarin yrmeästi yötaivasta osoittavaan käteen. Kolme pistettä olisi tuonut kolmostilan, illan nolla kuulemma sarjapaikan.

Koskelantien kainalo tuoksui tummankeltaisille maatuville lehdille kun pojat laahustivat hämärässä vanhempien luo, autoille, pysäkeille.

Pasilan aseman suunnassa kohisi juna.

Kohti uusia jakoja, uusia kuvioita.
- - - - -
Matkan varrelta:

Kesä jatkuu, kesä
Kesän kohokohtia 
Kipinöitä ja höyryä
Lähestymistapa
Tekonurmipääsiäinen hämärässä 
Tuttuja tarinoita
Aamu tekonurmella
Hetken tao
Neljä päivää toisessa maailmassa
Käpylän aukeilla
Urheiluopistoturisti kameroineen 
Harjuvaaran Palloseura  
Kuplan pikkuväki

Kuplassa

Monelta hallilla kaulalapun numerot takki selkänojalle kone pöydälle kamera valmiiksi salasanat kahvi alkumusiikit aloituskokoonpanot alkuvihellys muistiinpanot taukosummeri erätauko kuvansiirto tweetit kahvi seuraava erä seuraava loppusummeri mixed zone pressitilaisuus kysymykset muistiinpanot rapsa monelta seuraava kuka lähtee syömään sambaryhmä alkumusiikit aloituskokoonpanot erätauko taskulämmin pepsi kolmas erä pressi suklaadonitsi kuvat samat naamat mustetta tulostimeen heionkskellään toka erä gangnam style mikä päivä tänään on pizzapala pressi kyyti hotellille passi repun kahvaan akut lataukseen nettitunnukset viimeiset viilaukset vartti simpsoneita valot pois valot päälle aamupuuro monelta hallilla.

Tai paikallisen tweetin sanoin:

Ajantaju on hämärtynyt. Ajan voi laskea vaikkapa nähtyinä sambakarnevaaleina tai Gangnam Style kuuntelukertojen mukaan.

Puoli kilometriä Hämeenkatua yhtenä iltana, ja yksi olut Vanhassa Postissa, puoli tuntia Bayernin peliä TV:ssä, tuplajuusto ja maito Macissa. Ja aseman ja Kalevan väliä. Radanalitus, ylämäki, iso risteys, Kalevan kirkko ja pitkä loiva ala.

Mutta on kuplassa elämisessä puolensa. Pressihuone, kentänlaita, Twitter ja vessa. Samat tutut naamat, samat väsyneet mutta silti hauskat jutut kuin pelireissuilla bussissa. Hotellin valmiiksi kokattu aamupala ja illalla palatessa pedattu sänky. Maailma ja arki jossain ulkopuolella.

Kuvakooste paikan päältä.

Tänään lienee maanantai.

Aamunäkymä

Maanantain lainaus

Perusteleva keskustelu ei liioin ole muotia. Olettehan panneet merkille, että edes Sixten Korkman ei saa televisiossa esittää perusteluja lausumilleen, koska toimittaja hermostuu ja alkaa puhua päälle. Sielläkin mennään toimittajan ja vastaavan toimittajan aikataulutuksen mukaan ja toivotaan, että puhutettava sattuisi sanomaan jotain minkä voisi vetää uutisissa esiin. Korkman sanoi tai professori tuomitsi tai asiantuntijat hylkäävät.

- Kemppinen

Viisikko syö eväitä salaperäisessä luolassa

Lounaaksi pippurimakrillia ja uunijuureksia. Suosittelen.
- - - - -
Twitter-vinkin pohjalta löytyi Helmetistä Jorma Ojaharjun Avustajat kehästä. Ensimmäinen erä vuodelta 1968.

Kelpo kuvaus 60-luvun työväenelämästä satamakaupungissa. Ensimmäisinä vertailukohtina nousivat mieleen Pertsat ja Kilut sekä Alpo Ruuthin kirjat.

Kelpo nyrkkeilyromaani. Kun kehässä kirkkaiden valojen alla ei pääse pakoon totuutta, omia pelkojaan eikä kipua. Vaikka mieli tekisikin keksiä tekosyitä kuten kirjan Ossilla. Samaan aikaan ottelijoiden keskinäinen yhteys ja toveruus.

Uskoakseni myös kelpo paikallishistoriallinen fiilistely. Jos olisin Vaasasta, osaisin sanoa varmasti.
- - -
Seuraavaksi: Natsisurffaajien täytyy kuolla. Hermon kuolema joulutarinassa ei jätä yhtään silmää kuivaksi.

Ratkaisu

Vasemmistoaktiivin FB-merkinnässä todettiin marjafirmat julmiksi ja pahoiksi, koska thaimaalaisilla poimijoilla on huonosti.

Saattaa olla totta.

Joten ensi vuodeksi joku perustaa Reilun Kaupan Poimintaosuuskunnan, jonka työntekijöinä poimijat pääsevät hyville palkoille.

Eikö perustakin?

Kankaan ja ihon välissä

Hyisellä taivaalla ilta-auringon viimeiset säteet tuovat tuulen kiidättämiin pilvenrepaleisiin punaista ja mustaa.

Vaikka takin vetoketju on vedetty ylös asti, tunkee tuuli kauluksesta ja hihansuista iholle. Steiner-koulun suunnalta leijailee pizzan tuoksua. Kuuman pizzan.

Airbus jylisee vilkkuen matalalta yli ja kaartaa loivasti kohti pohjoista.

Lihastyö lämmittää. Kädet syvällä farkkujen taskuissa penkillenousuja kentänlaitojen verkon betonijalkojen päälle samalla kun katse seuraa poikain pelaamista. Ohi lenkkeilevä mies katsoo pitkään, epäilee ehkä avohoitopotilaan pakkoliikkeiksi.

Kotimatkalla Topeliuksenkadun mäessä on jo pimeää. Maatuvat lehdet tuoksuvat, tuuli raapii kuivuneilla asvalttia.

Yhteinen tekijä

Se, millä kiehtovuudella Gwen Stefani lausuu hurt videossa The sweet escape. Ja Tracey Ullman heard videossa They don't know. Ja Eliza Doolittle her My fair ladyssa.

Tästä on pakko olla olemassa väitöskirja jossain.

The people's exhibit #1

...and #2...
...and #3...
The prosecution rests.

Tämä on syksy ja nyt

En tulkinnut sateenkaarta poliittisena viestinä.

Sen perässä tuli sadekuuro, jota varjottomana pakenin tiheimmän puun alle.

Alkuvihellykseksi tokeni, mutta iltavaloista huolimatta hämärä tummui jo avausjaksolla liian pimeäksi kameralle.

Valonheitinten keltaisessa valossa taivaalta valuneessa syyssateessa oli kyllä film noiria.

Kolme minuuttia, valmentaja huusi, vaikka varmasti oli enemmän jäljellä. Tarkoitus oli saada tasoitusta jahdannut vastustaja hätääntymään vielä enemmän, kuulin kotimatkalla. Tiesittekö te sitten totuuden, kysyin.

Eivät kuulemma.

Vielä kotonakin kylmä huokui luista ja ytimistä.

Kulttuurikulma

Sunnuntailounaalla näyttelin perheelle Arvottomien BaariBar-kohtauksen. Aika nuivat kritiikit.

- Haluatko takkini pantiksi?
- Tuon vai? Minun pitäisi palkata mies vartioimaan sitä. Talo tarjoaa mieluummin.
- - -
Juho Juntusen Per Vers, runoilija -sarjakuva teki vaikutuksen jo kyseisen vinyyli-LP:n liitteenä. Nopea kysely Twitterissä tuotti heti vastauksen, että se on sittemmin julkaistu myös kokoelmassa Natsisurffaajien täytyy kuolla. Joka taas löytyi kirjastojen tietokannasta, joten.

Jostain nousi mieleen ajatus, että tuosta olisi myös elokuvan käsikirjoitukseksi. Alussa on rujoja piirteitä, mutta loppua kohden tarina kaunistuu kaunistumistaan.

Joku on ehtinyt yhdistää sarjakuvan ja nimibiisin. Siunattu teknologia, sanoi Manne kulovalvontatornissa soittaessaan Ville Alfalle Pariisiin.

Hemingwayn hampurilainen

Mielenkiintoinen teksti Hemingway's Hamburger sai ajatuksen muutenkin liikkeelle.

Jos itse istuisi kuubalaisen merenrantatalon terassilla daiquiri käden ulottuvilla katselemassa aaltojen rullausta rantahiekkaan ja kirjoittamassa suurta meriaiheista romaaniaan.

Kirjoittaisiko, vai hidastuisiko työ päivä päivältä lakatakseen huomaamatta kokonaan. Niin kuin aikakin voi toisenlaisessa elämänrytmissä hidastua. Tai yhtä hyvin nopeutua, mistä sen tietää, koska hidastuminen ja nopeutuminen olisivat lopulta yksi ja sama asia.

Kesä jatkuu, kesä

Mutta hengissä ollaan. Ja on tuossa ensimmäisten maatuvien lehtien tuoksussa syksyäkin.

Käpylän kentän pesäpalloilijat eivät olleet vielä saapuneet, mutta hiekkaan piirretyt ristit erottuivat.

Koskelantietä välkkyi mustamaija ja kaarsi huutaen Mäkelää etelään.

Vastustajan alkulämmittelyssään tahdissa tekemät liikkeet ja cadencet toivat merijalkaväkisen vaikutelman, ja pelottava oli rynnistyskin kun kotijoukkueella teki tiukkaa saada pallo edes pois omalta alueelta.

Topparipari vartioi vastustajan tähtihyökkääjää sandwich-periaatteella ja ehtikin yhä uudestaan viimeistään viime hetkellä kurottaa jalkaa laukausten eteen.

Pitkästä vaparista jatkettu johtomaali tuli vastustajalle kylmänä suihkuna, ja sama resepti toistui toisessa, jonka perillinen nytkin liidätti matkaan keskiviivan maastosta.

Itse viimeistely oli kyllä kopio Claudio Caniggian osumasta Italiaa vastaan 1990.

Johtoasemassa pesukoneessa kieppuvan altavastaajan minuutit ovat pitkiä, varsinkin, jos yksi ottaa kaksi keltaista turhista pelin viivyttämisistä. Mutta jos maalivahti on hyvä ja taitavammankin peli soseutuu pakkopaikassa puskemiseksi, on kaikki mahdollista.

Sillä yhdellä oli viikset, äimisteli mittarin mukaan kahdeksan kilometriä urakoinut puolustaja kotimatkalla.

Vielä yksi viikonloppu shortseissa

Sonera Stadiumin uumenissa on sokkeloista ja jo vähän nuhjaantunutta. Pallopojat pukivat mainosliivit ylleen, kertasivat kukin tehtävänsä ja istuivat pukukopin penkeille räpläämään kännyköitään. Komennuskunnan marssiessa tuntia myöhemmin kentän laidoille oli kaitsijalla vapaus siirtyä katsomoon.

Vastustaja ei missään vaiheessa näyttänyt itsekään uskovan itseensä, mutta kotijoukkueen esitys oli silti vakuuttava. Niin vakuuttava, että loppuvihellys harmitti.
Kotimatkaa koristi kookas kuun puolikas. Vikan maalin jälkeen unohdin sen ilmaukon päälle, aika noloa, pallopoika myönsi.

Lauantaina mahtui Väiskille kerrankin. Aurinko lämmitti mutta helotti jo illan aluksi niin matalalta, että häikäisi. Sunnuntaina Lehtikuusentien vuoro. Keltainen prässää, komensi koutsi,  ja maalin jälkeen etunojat ja nopeasti pallo liikkeelle ja kolmella käytävä ennen kuin saa hyökätä.

Kotimatkalla tuoksui Topeliuksen ja Humaliston kulmassa pizza. Niin aina.

Kustantaa, kuljettaa, kannustaa ja haikailee

Tää on mulle nostalginen halli kun poika aloitti täällä jääkiekon seiskytkuus, kertoi naisääni toiselle Myllypuron hallin aulassa. Kuinkahan paljon tänä vuonna pitää ommella paljetteja, mietti ilmeisestikin nyttemmin taitoluistelua taustoittava kollegio.

Hallin puolella keinovalojen loiventama hämärä, tekojään tuoksu ja kasvoille huokuva kylmä. Ylhäällä seinillä Jokereiden, OKK:n, Kojoottien, Karhu-Kissojen, IFK Jrs:n ja muiden logot. Tyttösten luistinten rouske muttei vielä mailojen ja kiekkojen kopinaa.

Suljin silmäni ja mietin  hetken, miltä tuntuisi olla juniori valmistautumassa kohta alkaviin lätkätreeneihin. Tuntui yllättävän voimakkaasti yllättävän houkuttelevalta. Jostain muistoista se pursusi.

Onhan kaikki tehneet jäniksenampumista, tyttöjen valmentaja varmisti kun palasin kahvion puolelle lämpimään. Jään ja oheisten jälkeen neiti kinusi talon juustosämpylää mutta sai vain pillimehun kotona laitetun painikkeeksi.

Ulko-ovella iski vastaan loppukesän lämpö. Puro hallin takana solisi kun astelimme siltasta sen yli.

Harrastuskollisio syntyy silloin kun juniorilla on jäät samaan aikaan kuin juniorilla vieraspeli. Onneksi on tekstiviestitulospalvelu. Voitto 0-2 mutta myös D suoralla punaisella ulos, se kertoi.

Illalla TV:ssä oli pallo Huuhkajien jaloissa villi.

Muunnelmia teemasta eli keskiviikon lainaus

Kaikenlaista viestintää on tarjolla tolkuttomasti, totuutta ja merkitystä paljon vähemmän. Puhesfääri tursuaa puhetta, joka ei tarkoita mitään, ja puhetta, jonka tarkoitus on peitellä sitä, mistä varsinaisesti on kyse.

Johanna Korhonen HS:n kolumnissa, joka maksumuurin takaa ehkä joskus näkyy, joskus ei.

Jutun näköinen näennäisjuttu on parhaimmillaan harmiton, huonoimmillaan tympeä aikavaras. Se on nopea tehdä, merkityksetön vastaanottaa ja ravitsee yhtä paljon kuin hukkakaura.

Kesätuulen tuoksu

Sunnuntaina lisää kesää. Lämpö, syvä vihreys, haituvat sinisellä taivaalla.

Nappulakengät, pyöreä pallo... raikui junioriturnauksessa Sonskin yläkatsomosta voimalla, vaikka totuttua heleämmin äänin. Hyvin olivat juniorit chantit oppineet. Kentällä näyttivät maalit isoilta raidallisten edarin haastaessa viikonlopun turnauksen pronssipelissä Ilveksen.

Vielä kutosen puolella turkulaisjuhliin päättynyt finaali. Grilli vieressä puski nenään ruskistuvan makkaran tuoksua, mutta pysyin tiukkana. Tai siis ei ollut yhtään käteistä matkassa.

Vielä puuttui vähän juniorifutista, joten sopi ihmetellä vielä tutumpien natiaisten treenit Lehtikuusentiellä.

Kesältä tuoksui Keskuspuistokin.

Yhtäkkiä

Syyskuisena lauantaina  yhtäkkiä kesäisistä kesäisin päivä vihreyksineen ja kesän tuoksuineen.

Kuin unta.

Tää on kaunis ku satukaupunki, ihasteli juniori astellessamme Hiidenkiventietä Tapanilassa. Ja samalla hetkellä kipitti pieni siili tien poikki kadotakseen pensasaidan alle.

Että sai tämänkin päivän elää.

Satunnainen jatkopala

Taannoiseen merkintääni sisällön ja muodon suhteesta on liitettävä tämä lainaus:

TV:ssä esiintyvän pitäisi olla sievä kuin sika pienenä, esittää asiansa hauskasti ja käytännössä asian sisällöllä ei taida enää ollakaan niin paljon väliä.

 Nyt nukkumaan.

Kieliherkkuja

Jo aiemmin myönsin kadehtivani ruotsinkielisiltä ilmaisuja mys ja mums.

Helsingin murteen ohella kaikki kielitaustani viittaavat itäiseen Suomeen, mutta löytyy lännempääkin kadehdittavan käyttökelpoisia tiivisteitä.

Kui? Melkeinpä minkä tahansa kysymiseen.

Ja

Tuanoi. Tempoa kertahipaisulla hiukan hidastava sympatiapala.

Kummallisia aikoja

Sunnuntaiaamuna Keravalla satoi eikun paistoi eikun satoi eikun paistoi eikun satoi kaatamalla. Sateenvarjosulkeiset, siis.

Kotijoukkueen vanhemmat olivat pystyttäneet päätyyn kahvipisteen samaan tapaan kuin taannoin Porvoossa. Meillä päin vain turnauksissa.
- - - - -
Maanantai-iltana Käpylässä oli valmentaja huutanut jo kaksi minuuttia avausjakson peliajan olevan täynnä kun erotuomari tuomitsi vieraille kiistattomasta rikkeestä rangaistuspotkun. Suuri sekasorto ja sanailu jatkuivat senkin jälkeen kun maalivahti oli torjunut vedon, laukoja jatkanut paluupallon verkkoon ja erotuomari viimein viheltänyt tauon.

Toinen näytös alkoi sitten pelin lopulla tapahtumia dominoineiden vieraiden hiivuttua ja sinivalkoisten noustua vuorostaan johtoon. Viisi minuuttia, vielä jaksetaan, oli valmentaja ehtinyt juuri huutaa kun kaksi potkua myöhemmin erotuomari vihelsi ottelun päättyneeksi. Mi-täh! kuului kentälle harppova vieraiden valmentaja äimistyvän.

You lose some, you win some.

En nähnyt, oliko erotuomarin ranteessa Mikki Hiiri -kello.
- - - - -
Seuraavana aamuna hallitsi sosiaalista(kin) mediaa Nokia. Ilmeisesti olin ainoa, jolla ei ollut asiaan selkeän voimakasta kantaa.

Magistern ja ihminen siellä takana

Koululaisen silmin opettajat olivat ainakin vielä silloin auktoriteetteja, joiden pelottavuutta lempinimet ja (useimmiten kai) hyväntahtoinen pilkka yritti vähentää.

Silloin kun vielä noustiin tunnin aluksi seisomaan yksiosaisen pulpetin viereen ja opettaja saattoi korostaa sanojaan lyömällä karttakepin pirstaleiksi pöydänreunaan.

Vanhan matikanmaikan nekrologiin törmätessään ajattelee, että fasadien takana on saattanut olla mielenkiintoisia ihmisiäkin. Vaikka muistokirjoitusten kohteliaisuuslisän miinustaisikin.

Ja näyttää kuin vanha luokanvalvoja olisi omakustantanut muistelmat. Mutta lienevätkö niin epätylsät, että kannattaisi kysellä kustantajalta?

Videota löysin verkosta vain musanmaikasta. Muistaakseni luokka keräsi heille häälahjan, jonkinlaisen vaasin varmaankin.

Tänään on hyvä päivä pelata jalkapalloa

Vanhemmilla ihmisillä on ikiaikainen tarve tuputtaa nuoremmille viisauksiaan, oikeita tai oletettuja. Niin tietysti myös harrastepelaajan urheiluintoilevalla faijalla, joka uskoo vuosien mittaan oppineensa pelaamisesta jotain.

Valmentaja Rene Meulensteen kertoo The Telegraphissa Christiano Ronaldo -nimisen timantin hiomisesta ManUssa, ja pisti silmään törmätä siellä täsmälleen samoihin oppeihin, joita itse on yrittänyt omille junioreille vihjata.

Focus on performance rather than outcome, focus on putting your qualities for the team and also body language.

Vaikka kentän viereen laskeutuisi ufo, muista mitä olit tekemässä. Pelaa jokainen tilanne hyvin ja tulos tulee aikanaan perässä. Mieti, miten voit auttaa myös kaveria parhaaseen suoritukseensa ja luoda ilmapiiriä, jossa kaikilla on hyvä pelata. Vaikka jalat painaisivat tonnin, mikset taukovihellyksen soidessa juoksisi hymyillen kentältä ja antaisi vastustajan tuntea sen nähdessään  itsensä vielä väsyneemmäksi. Miksi harmittelisit räntäsadetta tai betoninkovaa kenttää kun voit sen sijaan kertoa toisillekin, että tänään on hieno päivä pelata.

Tokikin monet, jopa useimmat, asiat ovat huippu-urheilussa ja harrastepelaamisessa samoja.

Tosin en löytänyt tästä listasta sitä saksalaisilta uuttamaani eniten toistamaani pointtia. Mutta ehkä se on muutoinkin itsestäänselvyys. Paitsi ettei kentällä aina kaikille ole.

(Huomenna sitten jatkamme taas amerikkalaisen falskille pakkopositiivisuudelle murahtelemista.)

Viimeisiä näkymiä remonttievakosta

Päivän korvamato sitten

Eikös etnologisen museon vahtimestarikin hyräillyt juuri tätä Särkyneen korvan alkukohtauksessa.

Tärkeintä on pöhinä

Miellyttävästi sointuva ääni Kampin kauppakeskuksen katossa kertoi pitkästi mutta löysästi kokemuksistaan tietynmerkkisen puhelinmallin käyttäjänä.

Ehdittyäni alatasolle saakka näinkin valmistajan logoin koristellun korokkeen ja mikrofoniin puhuvan neitosen.

Jotakin nykymenosta häneen tiivistyi. Kauniisti ja paljon, mutta vailla varsinaista asiaa. Vähän niin kuin kaupallisten radioasemien juontajat. Joiden alkaessa puhua vaihdan äkkiä taajuutta.

Kun on hyvin nuori, tuntuu, että aikaa on loputtomiin, sanoi Frank Armoton Calamari Unionissa. Mutta vanhempana sen vähenevän ajan haluaisi yrittää käyttää johonkin olennaiseen.

Taiteiden yö Helsingissä

No oikeastaan ilta. Ja urheiluhan se vasta taidetta onkin.

Natiaisten lämmitellessä kelpasi seurata Käpylän hiekalla käytyä pesäpallo-ottelua. Kasuaaleista asuista päätellen ei oltu kovin korkealla sarjatasolla, mutta kypärät ja tuomari sentään. Näyttäviä koppeja, suurin osa juoksuista tuli kyllä harhaheitoista.

Saattaa tulla rumat numerot, totesin kun illan pääottelun taitava vastustaja siirtyi näyttävillä osumilla kahden maalin johtoon. Sitten otti kuitenkin maalivahti hämmästyttäviä torjuntoja, ja pahimmillaan pallo kolisi kahden tolpan kautta ulos. Kavennus kulmasta näytti jäävän kosmeettiseksi kun kotijoukkueen askel alkoi silminnähden painaa ja syötöt karkailla. Viimeinen vapaapotku keskialueelta vielä kumminkin, semmoinen, johon valmentaja komentaa kaikki vain sinne maalin eteen yrittämään.

Joskus epätoivoinen yritys onnistuu, ja yhtäkkiä illan tarina oli kokonaan toinen.

Väitetty myrkkykaasuhyökkäys

Tuhansia murhattu myrkkykaasulla eikä maailma tee mitään, järkyttyi joku Twitterissä.

Ja niin olisikin houkuttelevaa uutisoida, mutta samalla varmaa tietoa on kovin vähän. Ilmeisesti erinäisiä kapinallisten julkaisemia YouTube-videoita, jotka ehkä liittyvät johonkin, ja puhelimitse Syyriasta tavoitettuja yksittäisiä henkilöitä.

Oikeastaan ällistyttävää, kuinka kapeissa kantimissa tiedot paikan päältä ovat nykyisenlaisten uutiskoneistojen aikana.

Samalla on kuitenkin tarjolla kiitettävän analyyttisiä pohdintoja siitä, miten esitetystä materiaalista tehtävissä olevat havainnot suhtautuvat siihen, mitä erilaisista kemiallisista aseista tiedetään.

Vaikkapa Timen The Known Knowns and Known Unknowns of a Chemical Attack in Syria

Näin naapurissa

Jollei tämäkään musiikkiesitys piristä, alkavat keinot käydä vähiin.

Vielä enemmän kesä kuin syksy

Yksi vähemmän

Päivät liukuvat historiaksi ja lapsuuden sankarit muistoiksi.

Numero 17 on poissa.

Mestarietsivä Kalle Blomqvist

"Kuulostaako skenaario, jossa kolme mustapukuista miestä kulkee keskellä kirkasta päivää pick-upin kanssa mukanaan haaveja ja kerää peräkärryn pressun alle useita haukkuvia koiria a) realistiselta tilanteelta vai b) jutulta, joka voisi olla lähtöisin Aku Ankan sivuilta?"

Sosiaalisen median perustilanne, mutta en voi olla linkittämättä juttuun, jonka otsikko on Tähtitorninmäen koiravarkausliiga ja joka tuo väistämättä mieleen Karhukoplan konnat.

Kaksi tuntia lähempänä täydellisyyttä

Lempeän lämpöinen poutainen ilta, loppuunmyyty kärkiottelu, kymmenen tuhatta katsojaa, vierasjoukkueen komeita maaleja, kotijoukkueen nousu tappioasemasta voittoon viimeisellä puolituntisella. Taitosuorituksia ja tunteita.

Tätä se on parhaimmillaan.

Kriittinen tarkastelu

Ihmisten hektisiä muutosvaatimuksia kuunnellessa tulee toistuvasti mieleen oliko nyt Pirsiginkin kirjaama idea.

Että sen sijasta, onko se uutta, on kysyttävä, onko se hyvää.

Pitäisi joka tapauksessa lukea kirja zenistä ja moottoripyöristä taas kerran.

Syksyinen metsä ja tekonurmi

Mietin, miltä Kokonniemen maauimala näyttää hellepäivänä. Varmaankin pieneltä kesäparatiisilta. Nyt Auroran, jäähallin ja tekonurmen tietämillä vihmoi kylmää vettä. Pikkupelurit vaihtoivat kengät Kokonhallin aulassa, höpöttelivät omiaan ja vilahtivat vuorotellen vessan ovesta.

Taputus vatsakumpuuni kertoi salibandylegendan olevan paikalla. Lähden viemään Rein Kivelle mailoja, kertoi lähtiessään. Katselin poikain alkulämmöt ikkunan läpi, ulos sateeseen vasta viime tipassa.

Pelin alettua vieraiden fokusta koeteltiin erotuomarittaren rankkarivihellyksestä alkaen, ja kasettien kestävyyksissä oli eroja. Minusta olisi hienoa, jos sinä olisit joukkueesta se, joka keskittyy peliin vaikka tapahtuisi mitä ja lopettaa taistelun vasta viimeisenä, olen sanonut perilliselle, enkä nähdäkseni joutunut nytkään pettymään. Ikään kuin lapsen peli minulle muka jotenkin kuuluisi.

Viileä tuuli puhalteli sateenvarjon alle ja suhisi märässä metsässä. Puoliajalla pisaroita valuvan katoksen alta kahdella eurolla kahvi minulle ja pulla pikkuneidille.

Vieraat tuhrivat parhaat tasoituspaikkansa, ja peliä kaikilla mittareilla vieneet valkoiset kurottivat mylläkän päätteeksi 2-0-niitin kakkospallosta.

Kotimatkalla Twitter kertoi Suomen menneen Turussa 2-0-johtoon ja Pohjanpalon loukkaantuneen. Helsinginkadun mäessä Töölönlahden kohdalla oli viemärinkansien kohdilla melkoisia monttuja.

Erikokoisia asioita

Jossain kaukana kuolee joka päivä kymmeniä ja satoja, mutta uutinen lähempää pysäyttää.

Kun kyseessä on tuttu samoja hommia tehnyt kaveri. Ja vielä nuorempi ja perheenisä, jatkuu ajatus. Mitään kosmista oikeudenmukaisuutta ei ole.

Ujo hymy oli ihan sama kun silloin Espoon Areenan ylätasolla vaihdettiin kommentteja juuri päättyneestä Suomen ja Ruotsin kohtaamisesta. Joskus sinä samana talvena taisin sairastumisesta kuulla. Kirja Viikkoja, kuukausia taisi kertoa aikanaan varsin samanlaisen tarinan.

Nyt taidan katsella hetken tuonne ulos sateeseen.
- - -
Edit 21.8. Muistokirjoitus

Poterot syvenevät

Pakkoruotsin poistaminen toisi tuhotulvat ja heinäsirkat.

No ei, mutta välillä puolustajien argumentit saavat kulmakarvat kohoamaan. Toki itse olenkin niitä, jotka suosittelevat lämpimästi ruotsin kielen opintoja kaikille mutteivät silti ymmärrä pakkoa.

Ihmiset, jotka ovat kovasti liberaaleja ja vastustavat pakkoja. Paitsi tässä asiassa. Mutta ehkä he ovatkin samoja, joiden mielestä ei saa sanoa pakkoruotsi.

Samaan aikaan tuntuu, että leirit alkavat jossain määrin myötäillä eräistä muista asioista tuttuja rintamalinjoja. Yhdet tyypit ja yhdet toiset tyypit.

Kaksi herätystä

Paukahdukseen aamuneljältä. Ukkonen rysäyttää kunnolla vielä kerran ja häipyy sitten muristen kauemmas. Kaatosateen kohina jää kunnes laimenee johonkin metalliseen osuvien tippupisaroiden soinniksi.

Puhelimen sointuun kahdeksalta, kirkas auringonsäde tunkee verhon reunasta.

Koulut alkavat ysiltä.

Keskiyön lainaus

Nyt seuraa paljastus kaikille naisille: miehet eivät useinkaan huomaa teidän kynsiänne, meikkejänne tai vaatteitanne.

- Havaintoja digimaailmasta

Mutta jutun pääpointti on kyllä mielenkiintoinen. Osana kysymystä, miksi Hesaria tuntuu nykyään tehtävän joillekin muille. Olen olettanut iän olevan isompi tekijä.

Jutussa mainitun R. Meriläisen tekstin yritin lukea kahdesti mutten silti ymmärtänyt sitä.

Höh?

Miksei suklaa voisi olla käytännöllistä?

Olen kai sitten saksalainen.

Sopii.

Märkien paitojen päivä

Aamusta asti hiostavan painostavaa.

Narinkkatori täynnä kojuja ja paistuvan bratwurstin käryä, Postitalon kulmalla eksoottisen kerjäläiskerhon kokoontuminen, Kampissa tungosta.

Kostean helteen tuoksu vei ajatuksen Välimeren tienoille.

Varustelekan katon ääniraita toistaiseksi paras törmäämäni: Deep Purplea, Zeppeliniä ja Whota. Ilmapiiri hauska yhdistelmä ironista läppää ja totisinta totta. Faija ihmetteli käytännöllisiä asusteita ja juniori etenkin somisteita kuten MG 42 vai olikohan 34. Scho-Ka-Kolaa, tietenkin. Sitä kai se Heinz Schaefferin kirjassaan mainitsema s-venesuklaakin oli.

Illalla Väiskillä suoranaista tungosta kun pelit pyörivät yhteen jos toiseenkin suuntaan. Pieni ruutu löytyi pomputtelulle ja syöttelyllekin.

Hehkutettu ukkosmyräkkä saapui aamuyhdeltä mutta jäi hiukan pettymykseksi. Pilvet välkkyivät ja sade pauhasi, mutta tasaisen kumeasta ruminasta erottui vain yksi terävän repivä pamahdukseen päättynyt isku.

Triste ja ilotulitus

Jokavuotinen kaupunkiinlähtötriste.

Sopivasti pysähdellen saa neljäänsataan kilometriin kulumaan koko päivän. Lievestuoreella tarjottiin jotakuinkin kesän parhaat perunat tykötarpeineen, mustikkapaita jäätelöllä ja päikkärisohva. Koira huiski jaloissa, nuori väki suunnitteli Jurassic Rockia.

Leivonmäellä ja parissa muussa kohdassa vettä kuin saavista, sitten yhtäkkiä taas kuivaa tietä.

Helsinki toivotti omansa tervetulleiksi kotiin ilotulituksella. Välähti heti kun oli saatu lasti sisään, ja aamiaistarpeita hakiessa aukenivat taivaat. Sellainen sade, jonka tullessa sateenvarjokaan ei pelasta jalkoja uitolta.

Välähteli ja jyrisi myöhään yöhön.

Tiistain viisi etappia

Parturin tuolissa luin rannikkotykistön toiminnasta talvisodassa Kotkan lohkolla.
- - - - -
Kaupasta palatessa tuoksuivat metsä, pelto, soratie ja kesätuuli. Mietin, ovatko sellaiset ihmiset onnellisempia, joiden ikkunasta näkyy järvi.
- - - - -
Kylän kentällä minä olin Juho Mäkelä ja perillinen Rene Adler. Taivaalla korkeuksissa kiittivät pääskyset ja pitivät ääntä, jonka kuvaamiseen en löydä sanaa. Mäkelää oltiin jo ottamassa vaihtoon, mutta kahden perättäisen laukauksen viuhuessa ensin aivan oikeaan ja sitten aivan vasempaan kryssiin kyltti katosi.
- - - - -
Kälylässä väkeä tuli ja meni, joku laittoi aina vuorollaan pannullisen kahvia tippumaan. Väyrynen nosturilla, kolme miestä sen alla ja yleisöjoukko hallin ovella koirat kieppumassa jaloissa. Pihassa vielä viisi Mercedestä, vanha Zephyr, traktori ja Peugeot. Kahvipöydässä appiukko kertoi tarinoita, joista vanhin osui kapinavuodelle 1918. Enimmäkseen kyllä hevoskaupoista. Nuokin toivat yhden perheen Karjalasta evakkoon Petäjävedelle, näytti kuluneita länkiä.
- - - - -
Palattua vielä Foxilta lämminhenkinen ja harmiton perhe-elokuva. Joskus sellaisetkin ovat paikallaan.

Bewildered awe

Urheilua seuratessa täytyy ihailla, kuinka varma tieto toimittajilla ja somettajilla on siitä, miten seuroja ja liittoja pitäisi johtaa. Hämmästyttävää, miten kaikki tieto ja viisaus on osunut juuri siihen porukkaan, joka ei tee päätöksiä ja jolla ei ole budjettivastuuta.

Uusintoja

Läppäri kuistilla, hyönteisten surina, karviaisia puskasta tuova lapsi.

Auringonpaahde kylän kentällä, vähän jo palanut nurmi.

Pulahdus järveen, jonka vesi jostain syystä eilistä kylmempää.

Sauna.

Makkaraa grilliin.

Soratien harmaa pöly

Lauantaina helle palasi. Aurinko paahtoi kylän kentän melkein liian tukalaksi potkia palloa, mutta vain melkein.

Tukalan ylikuumentunut olo helpotti vasta hyppäämällä Keiteleeseen, jonka pinta melko varmasti nousi. Kesäinen järvi on jotain ihan erityistä.

Marssi kälylään varjojen jo pidetessä. Valo säätyi oranssinkeltaiseksi. Partio havaitsi kaksiulotteiseksi liiskatun kyyn yhä selvästi erottuvine sahalaitakuvioineen ja sinapinkeltaisen klassikko-Corollan sekä järven.

Asia kerrallaan

Nelostie oli ruotsiksi ruuhkainen ei vaan tihkusateisen sumuinen ja hiljainen kun kuudelta herännyt osasto H lasketteli kohti Jyväskylää.

Oli se takaiskari sittenkin kulahtanut, varmisti asentaja sillä aikaa kun tapoimme aikaa Seppälän Prismassa etenkin selaillen Fingerpori-albumeja. Osat, pienosat ja puolitoista tuntia työtä. Hetken päästä 200 metrin päässä katsastusmies totesi asian olevan hänenkin puolestaan kunnossa. Ensi vuonna sitten taas.

Kadunvarsilla JJK:n talouskampanjajulisteita.



Itsessä SA-myymälä herätti lähinnä nostalgisia impulsseja, juniori halusi ehdottomasti ostaa omilla rahoillaan harmaan kenttälakin about m/36. Puki kyllä nuorukaista hyvin.

Vehniän tienoilla heilui liikenteenohjaajia, kohta pörisi vastaan teipattuja autoja rallisoundein.

Myöhemmin kaupalta kävellessä tyrskähtelin hallitsemattomasti Fingerpori-jutuille. Kävipä järjetön munkki.

Illalla kevyttä ohjelmaa. Speden Pähkähullu Suomi, matalavauhtinen iltanurmi, sauna ja päivän myöhässä Avokatsomon kymmenvuotis-Sandels. Sitä kuistin riippukeinussa siemaillessa ja iltatuulen suhinaa puissa kuunnellessa oli maailma hetken aikaa täydellisessä tasapainossa.